Fake it 'til you make it.

10.1.2016
 Keskittykää näissä kuvissa allekirjoittaneen sijaan tuohon veskaan, mistä lupasin laukkuhullulle kaverilleni Tiinalle laittaa parempaa kuvaa. Kassi on Cubuksesta ja maksoi kokonaista 30e.

Mietin hetkosen, jos toisenkin voinko tosiaan ostaa tekonahkaista kassia, kun olen muovilaukkuja ja -kenkiä kahtanut nyt pidempään. Tämä kuitenkin muistutti niiiin paljon unelmieni Mansur Gavrielin bucket bagiä , mikä tuntuu olevan kovin tavoittamattomissa ostoksena, että päätin hitot vaan ostaa just tämän feikkiveskan. Enkä voisi olla tyytyväisempi! Tämä on joka päivä olalla ja just täydellinen Irlannin sadesäihin. Ei ole kertaakaan tarvinnut varoa lattioita tai mitään muutakaan ja kassiin mahtuu järkkärin lisäksi vaikka mitä muuta. Ja just nimenomaan tykkään ettei narut ole kiristettynä.

Että kukapa tiesi, feikki voikin olla just täydellinen löytö :)

Mutta se mistä mun piti alunperin kirjoitella ei totisesti liity asusteisiin vaan oikeastaan mielen päällä on taas kovasti ollut tämä itseni kehittäminen ja omat uskomukset.

Kävipä nimittäin jokin aika sitten näin:

Olen ihan pikkutytöstä asti rakastanut musiikkia. Ja laulamista ja minulla on melkoisen absoluuttinen sävelkorva. Mutta ainakun joku asia on minulle todellatodella rakas, kuten laulaminen, olen tosi ujo sen kanssa ja en uskalla jakaa sitä, koska se menee niin kamalan lähelle ihan sitä omaa ydintä. Sydäntä.

Ja minulla on pari vuotta vanhempi serkkutyttö, kuka oli ihan toista maata ja rohkeasti aina lauloi sukujuhlissa ja me oikastaan kasvettiin kuullen "A on niin hyvä laulaja". Omassa pienessä mielessäni tämä toki kääntyi, että minä en sitten ole ja siitä lähtein en omaa intohimoani laulamiseen koskaan mainostanut. Toki osallistuin koulun kuoroon ja kävin jopa yhdessä vaiheessa laulutunneilla, mutta silti varmaan kukaan ei tiedä, miten paljon asia ihan oikeasti mulle merkitsee.

Kuitenkin täällä Irlannissa elämä on siltä osin ollut aika hassua, että kun kaikki on uusia tuttavuuksia, ei kenelläkään ole mitään ennakkoajatuksia minusta. Voin olla juuri tismalleen oma itseni. Miten tajuttoman virkistävää ja samalla ajatuksia herättävää, miten paljon sitä itseään lyökin tiettyyn muottiin ja miten sitä oikeasti miettii, mitä omat vanhemmat, sukulaiset, kaverit, appivanhemmat jne. sinut näkevät. Voitko olla oikeasti jotain ihan muuta? Ihan vaikka pienissäkin määrin?

Mä varmaan klassisesti nuorimpana lapsena olen aina yrittänyt saada ääneni kuuluviin ja hakenut huomiota ja toisaalta yrittänyt miellyttää kaikkia. Myöskin pienenä, nuorimpana kolmesta tytöstä, yritin kovasti ottaa sen perheen pojan roolin (ilman siis mitään vanhempieni mieltymystä, kaikki omien korvieni välissä) ja tänä päivänäkin esimerkiksi koen lievää ahdistusta, että voinko minä olla tällainen tyttömäinen, girly, ulkonäöstä, vaatteista, muodista ja sensellaisesta kiinnostunut ilman, että minut tuntevat pitävät minua ihan tyhjäpäänä ja pinnallisena?

Tämä bloggailu on siis jatkuvasti omien mukavuusrajojen ulkopuolelle astumista ja erityisesti tämä omien kuvien julkaisemininenkin. Ja siksi juuri teen sitä. Vähän niinkuin hyppään perse edellä puuhun :D Silmät kiinni ja painan julkaisunappulaa, heh :)

Voin kertoa, että näinkin heikolla itsetunnolla varustetulle ihmiselle välillä ihan hiton vaikeata, mutta kappas vaan, itsetunto tuntuu nousseen tällä rottakokeella ja jo nyt tuntuu, että noh, jos joku ei tykkään niin so what? 

Ja mitä siihen laulamiseen tulee; juttelin hyvän ystäväni Annen kanssa meidän poikein musikaalisuudesta ja kuinka he intoilevat bändiä ja kitaraa ja rumpuja ja Anne kysyi, että olenko minäkin innostunut musiikista? Ja vastasin juu osaan soittaa näitä perus bändisoittimia jonkun verran olen käynyt viulu- ja pianotunneilla... ja rakastan laulamista.

Minä, Sara 31,5-vuotta sanoin ensimmäistä kertaa ääneen "I love singing"!!, mihin Anne sanoi okei ja sit puhuttiin jostain muusta. Eihän hän tiennyt mitään sen kummempaa minusta etukäteen. Että en uskaltanut, taikka olin asiasta hämilläni ehkä taikka en ollut ikinä kuvaillut itseäni niin.

Ja ihan noin suhteellisuuden nimissä, miten järisyttävästä jutusta on kysmys, kerroin tästä sananvaihdosta Liamille, kuka tuntee minut läpikotaisin paremmin kuin kukaan muu,
hän meinasi pudota tuolilta. Tietää kyllä tosiaan, että lauleskelen kotosalla paljon, mutta ei ollut ikinä kuullut minun sanovan itsestäni noin. Että ihan oikeasti rakastan laulamista tositosi paljon.

Mutta nythän te tän jo tiedätte ja tästä lähtien olen päättänyt olla Sara, kuka rakastaa laulamista ja kasseja ja tyylejä ja kuka mitä ilmeisemmin nyt sitten uskaltaa julkaista itsestänsä kuvia sen kummemmin kommentoimatta ulkoista habitusta.

 Siispä toivon tänä sunnuntaina täältä ruudun takaa teille muillekkin tämän myötä uskallusta olla ihan just omia itsejänne, ilman mitään muiden ennakkoasenteita. Miettikää ihan tarkalleen, mitä te todella rakastatte tehdä ja minkälainen olla ja toteuttakaa sitä <3

Peace and love, Sara xx ;))

16 kommenttia on "Fake it 'til you make it."
  1. Ihana postaus! Tiedätkö, mitä enemmän luen sun blogia sitä enemmän mulle tulee tunne et meissä on niin paljon samaa. Ois niin siistiä tavata sut livenä!

    Ja kiitos laukkukuvista! Niitä on kiva katsella. Ja laukku on tosi kiva. Mun mielestä on muuten ihan ok ostaa look a like kasseja niinkauan ku niissä ei oo väärennettyä logoa. Kun niistä puuttuu logo ne on vaan designer inspired😜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh no mulla on end chosen Suomenmatkalle ehkä sellainen maakuntien kiertomatka tiedossa, että jospa sitten sieläkin suunnalla pysähdytään ;)

      Ja joo mun mielestä tuo laukku on ollut kaikin puolin loistava ja toisaalta tuo originaali laukku on sen verran tunematon, että eihän sitä edes kukaan melkein 'feikiksi' tiedä :)

      Poista
  2. Todellakin ihana postaus, hyvä sinä! <3

    Eeva

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, huippua!! Just oikea asenne :)

    VastaaPoista
  4. Hurraa!!! Kuinka pieni päätös voi muuttaa hetkessä niin paljon itselle, ja toisaalta kuinka haastavaa se välillä onkaan heittäytyä ;) Hyvä sä, rohkea sä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurraa indeed! Must tutu, et tuollainen pieni juttu on paisunut yht'äkkiä tosi isoksi jutuksi. Taisi selättää kolmekympin kriisit silmänräpäuksessä :))

      Poista
  5. Viisaita sanoja :) ihana postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt niin viisaista tiedä ja rohkeutta tarvitsi, mutta kiitos siltikin :)

      Poista
  6. Sä olet kyllä aivan ihana ja valloittava! Mun on pitänyt jo varmaankin sata kertaa kirjoittaa, miten iloinen olen, että palasit! Blogisi on ehdoton lemppari. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei miten ihana kommentti Nitta! Kiitos kovasti, tällaisilla tätä hommaa innostuu tekemään vaikka en mä nyt niin kummallinen ole :D

      Poista

Kiitos, jos kommentoit. Olet huippu!