Minun vaatekaappini.

18.1.2016
Heippa ja kivaa viikon alkua. Tämä aihe on pyörinyt nyt päässäni jo melkoisen pitkään ja vihdoinkin tuon edellisen postauksen tyyliopuksen innoittamana päätin ryhtyä tuumasta toimeen. En saanut viime yönä oikein nukuttua eli näpyttelin tekstiä joskus kello kahdelta ja senpä vuoksi olen niin taju väsynyt ettei tässä ole oikein mitään järkevää kuvitusta. Olin kyllä suunnitellut avaavani meidän antiikkisen läppärin ja kaivavani muutaman kunnon style throwback-kuvan teitä riemastuttamaan. No se jäi, mutta eiköhän me pärjätä.

Kyseessä on siis minun vaatteeni ja asusteeni. Haaveissa olisi sellainen kaapin sisältö mikä KonMarimaisesti tuottaa vain ja ainostaan iloa ja on laadukas, pitkäikäinen ja ennen kaikkea minun näköinen.

Tässä postauksessa jo mainitsinkin, että Elsin imetyksen päätyttyä vuosi sitten Marraskuussa, olin yht'äkkiä aika hukassa oman tyylini kanssa. 5,5 vuoden raskaus-imetys-raskaus-imetys-raskaus-imetys-rupeaman jälkeen. Samalla, kun olin kulkenut venyvissä trikoisissa, olin vanhennut 24-vuotiaasta 30-vuotiaaksi. Ja ennen tuota ensimmäistä raskautta olin asunut suurimman osan aikuiselämääni Portugalissa eli kulkenut valtaosan vuodesta topeissa, hamosissa ja läpsyköissä.

Ja tietysti sitä noin pitkässä ajassa muuttuu ihmisenä paljonkin. Ja toki trendit ja muotikin muuttuvat. Noina vuosina vatsan koko ja rintaruokinnan helppous sanelivat suurimmat ehdot vaatetukselle ja yritin pienilla jutuilla tuoda omaa tyyliäni esille. 

Haahuilin kauppakeskuksissa haaveilemassa "sitku"-vaatteista, mitä ostelinkin jossain määrin. "Sitku ei tarvitse enää imettää", "sitkun olen kokoa pienempi" ja "sitkun mä käyn jossakin" - sit mä käytän näitä vaatteita

Lindexin -70% rekki oli luottokohteeni ja muitakin juttuja bongailin alesta halvalla. Yritin ostaa mahdollisimman hyvälaatuisia juttuja, puuvillaa ja pellavaa.

Viime keväänä, kun sitten oikeasti olinkin sen sitkukoon pienempi, olo oli kuin karkkilaupassa, kun ne vaatteet vihdoin mahtuivat loistavasti! Shoppailua siis omalla jemmalaatikolla, kerrassaan mahtavaa!!! Että olin monesta vaatekappaleesta tosi iloinen ja kiitteli kovasti itseäni. Toiset sitten olivat menneet kerrassaan metsään...

Aika pian kesällä Dublinin reissun jälkeen huomasin haaveilevani simppelimmästä tyylistä. Olen aina ollut yksinkertaisen ystävä ja nyt omistinkin jos jonkinmoista toisiinsa sopimatonta ja ei todellakaan minun tyylistä, vaikkakin ihan kivaa, vaatetta. Pikkuhiljaa myin ison osan aivan no-no vaatteita fb-kirppareilla.

Samoja aikoja kohistiin siis siitä KonMari-siivouskirjasta ja kaverini Pian tiivistelyn tuloksena, lukematta tuota opusta, päätin ruveta pikkuhiljaa järjestelemään kaappiani vain lemppareita sisältäväksi huonekaluksi. Mukaan pääsisi vain tiukoilla kriteereillä - laadukasta, tyylikästä ja iloa tuottavaa.

Ja todella; syksystä eteenpäin olen miltei ainostaan käyttänyt vain todella suppeaa valikoimaa vaatekappaleita, mutta niihin on kaikkiin ollut ihan älyttömän ihana olla pukeutunut!

Elän kuitenkin vahvasti vaatevuotta kolmena kautena (värien ja osittain materiaalienkin puolesta). Syys-joulu-kauteen kuuluu tummanharmaa, tumman punainen, viininpunainen, sinappinen, tummanvihreät jne. En vain pysty pukemaan niitä enää kevätkaudella (tai nyt olen vähän tummanharmaata kokeillut ujuttaa tammikuuhunkin).

 Ja se kevätkausi on tammi-huhtikuu, milloin on tarve vielä lämpiville vaatteille mutta mukaan astuu vaaleanharmaa, vaalean siniset farkut, trenssit jne.

Touko-elo on selkeästi sitten kesävaatetusta, vaikka toki täällä Irlannissa voi olla +14 ja sadetta jokaisena vuodenaikana ;)

Vaatekaudet on siitäkin loistojuttu ettei lemppareihin oikeastaan kyllästy ja simppelit kausiväriset vaatteet pakataan pois näkyviltä, kun niiden aika on ohi. Suurimalla osallahan jaottelu kuuluu "vaatteet" ja "sitten kesävaatteet"? Mulla niitä jakoja on kolme ja vihdoin sain Pinterestin tyyli-inspistalunkin pinnaukset jaoteltua näihin sarjoihin.

Nimittäin vaikka tuo syyspuolen garderobi oli aika täydellinen, nyt kauden vaihtuessa on todella täytynyt miettiä mitä minulla jo on ja tarvitenko kenties jotain?

Muutimme makuuhuoneemme loppusyksystä toiseen huoneeseen ja fyysisesti vaatekaappini on jaettu nyt kolmeen eri kohteeseen. Vaatekomeroon vanhassa huoneessa, lipastoon uudessa huoneessa ja vaaterekkiin uudessa huoneessa. Okei, neljään kohteeseen - yksi kasa haahuilee vähän sielä täällä ilman kunnollista kohdetta. Aivan älyttömän ärsyttävää ja tuntuu, että juuri omia vaatteitani en löydä koskaan mistään. 

Itseasiassa varsinaista raakkaamista olisi vieläkin yllinkyllin tarjolla ja siihen hommaan meinaan nyt ryhtyä. Samalla ajattelin oman pään selkeyttämiseksi tehdä postaukset jo löytyvistä vaatteista ja mikä tilanne niiden kanssa on: onko vaatekaapissani jotain selkeitä puutteita mielestäni? Budjettini uudistuksille on kuukausitasolla tosi pieni eli hyvin harkiten etenen.

Olen tosi innoissani tästä "projektista" eli varmasti sitten kuulette tästä aivan riittämiin :D Onko kukaan muu lukenut tuota siivouskirjaa ja ottanut sen oppeja käyttöönsä? Siinä on kuulemma vielä joku ihan ylivoimaisen huippu viikkaustekniikkakin, mihin voisin perehtyä.

Ei mut vitsi nyt menen suihkun kauttaa nukkumaan, että olen sitten huomenna virkeämpi. Sara xxx

6 kommenttia on "Minun vaatekaappini."
  1. Tällaista vaaterankkausta olen itsekin tehnyt ja postauskin aiheesta lojunut blogin luonnoksissa jo hyvän aikaa. Lojunut siellä juuri siitä syystä että oma tyyli on vielä vähän hukassa (ja ikää 33 kääk!)Vaatteita pistin jo raskausaikana menemään öh niinkin reippaasti, että nyt esim.omistan vain kahdet housut..joista kummatkaan eivät mene päälle ilman oivariinia. Jes:/ Mutta viikattuina ovat sitku-osastossa. Kyllästyin alunperin siihen, että kaapissa tilaa vei ne kivat vaatteet jotka eivät kuitenkaan sopineet mun vartalolle..siellä vain roikkuivat kun olivat laadukkaita ja kaunista katseltavaa henkarissa. Tärkeintä oli huomata, että yhden yhtä bilemekkoa en enää tarvitse, (varsinkaan mustaa:D) Sen sijaan ajattomia arkivaatteita ja niitä tässä pikkuhiljaa olen kartuttamassa..Innolla jään odottamaan sun vaatekaapin kulmakiviä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, just näin! Tuota mä yritän todella järkeistää, että kaikki vaatteet pääsee käyttöön ja istuu hyvin. Koin esimerkiksi viime kesänä todellisen ahaa-elämyksen minkämalliaet farkut on mun kropalle parhaimman laiset. Ainut harmi, että sitä hyvää mallia myy oikeastaan vain Zara, Bershka ja muut espanjalaiset ketjut, mitä lhin putiikki on parin tunnin ajomatkan päässä :D ole. Ostanut korvifarkkuja halpiskaupoista, että olisi edes jotain jalkaan pantavaa, mutta ei ne vain istu! Farkut taitaakin olla ensimmäisenä jutun aiheena :)

      Poista
  2. Oletpas sinä järestelmällinen vaatteiden suhteen. Minulla on laatikko kesävaatteita ullakolla ja muut kaapissa. Tulostin tuosta Pian blogista sen KonMarin ohjeet, eli mitä käydä läpi ja miten. Ainakin vaatekaaapissa sen voisi toteuttaa. Olen vihdoinkin oppinut, että alennusmyynneistä ei kannata ostaa vaatteita vain siksi, että saa halvalla. Mielummin ostan yhden puseron, jota pidän ja vaikka sitten täydellä hinnalla, kuin kolme jotka jäävät pitämättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D nooo - niin järjestelmällinen, kun näiden olemattomien säilytystilojen kanssa pystyy olemaan. Ja tuohon viimeiseen lauseeseen yhdyn täysin. Heti, kun rupesin syynäämään materiaalilappuja, ostaminen puolittui jo täysin. Kyllä mä vain väitän, että tuon mun ainokaisen kashmirneuleen (minkä ostin lokakuussa) hinta per käyttökerta alkaa olla siinä euron luokkaa ja vieläkin tuosta suuresta käyttöasteesta huolimatta täysellisessä kunnossa.

      Poista
  3. voi että mäkin odotan jo luvattoman paljon sitä aikaa kun saan taas oman kroppani takaisin ja tää raskaus-imetys-jne. -ralli loppuu vaik osa 3 ei oo ees vielä alkanu!:D mutta nyt koitan vielä nauttia tästä odotuksesta ja tulevasta imetyksestä!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi nauti nyt! näitä saa sitten vuosiakusia ihmetellä jälestä päin :D

      Poista

Kiitos, jos kommentoit. Olet huippu!