Pieni ripsivärivertailu.

25.1.2016
 Heippa. Mä ajattelin pitkästä aikaa kirjoitella vähän kosmetiikka-juttuja. Sattuipas nyt just niin sopivasti, että olisi hiukan tuoreita kokemuksia muutamista ripsiväreistä, mitä ajattelin jakaa :)

Mieluiten käyttäisin luonnonkosmetiikkaa ripsissäkin ja ehdottomasti lempparein eko-mascara on Coleur Caramelin tuuheuttava ripsari. Sen saatavuus vain täällä on hankala ja nettikaupasta toimituskulut olisivat aivan naurettavat eli täytyy seuraavalla Suomen reissulla tuota hamstrata sitten mukaan.

 Täällä pikkukylillä olen siis lähinnä paikallisen apteekin maskaravalikoimien varassa ja heillä on tasan kahta eri merkkiä meikkejä myynnissä, mistä toinen on Rimmel. Viime kesänä (ripsarit kestävät minulla sellaisen 3kk) nappasin akuutissa tarpeessa siis tuon Rimmelin Scandaleyesin ja sen hinta lienee sielä Suomessakin siinä 8-9 euron hujakoilla. Tykkäsin kovasti! Mulla on pitkät, tuuheat, mutta vitivalkoisen ripset ja tykkään, että ripset saavat olla runsaat ja maskaraa harjailen parikin kerrosta tyvestä lähtien. Tekoripset eivät ole minun kuppi teetä, mutta tuolla sai oikein kivat runsaat ripset. Aivan kelpo perusmaskara siis.

Kun Rimmeli alkoi tulla tiensä päähän olin juuri lukenut Xenia's day blogista tämän suosituksen Benefitin They're real-maskarasta ja päätin sitä seuraavalla Galwayn reissulla ostaa, vaikka hinta onkin vähän kalliimpi. Siinä 22e taisi täällä maksaa.

Aluksi vähän mietiskelin onko tuosta silikoniharjaksesta mihinkään, koska aikaisemmin olin aina suosinut tuota harjaharjasta, mutta täytyy sanoa, että They're real on kehujensa mukainen. tykkäsin itse ripsarista ja harjan tuloksesta hurjasti. Mutta yksi iso miinus on - tämä ei meinaa millään lähteä pois tavallisella meikinpoistoaineella. Benefit myykiin ko. ripsarille omaa poistoainetta, mitä en nuukuuksissani ostanut. Olen kuitenkin niin wash and go-tyyppi, että kaikki meikit pitää lähteä samalla putsarilla. Välillä tosissani pelkäsin ripsieni puolesta, kun ripsaria sai hankaamalla hangata pois. Iso miinus siis tuosta asiasta.

 Nyt kun Benefit alkoi vetelemään viimeisiään satuin sitten lukemaan Linda Juholan blogista ylistyksen Maybellinen Falsies push up drama-ripsarista ja päätin testata sen seuraavaksi. Hintaa purtilolle oli vain 9.90e eli melko keskihintainen tuote. Mutta nyt tuoreimmalla käyttökokemuksella täytyy sanoa, että tuote on mielestäni surkea! Tuossa on juuri sellainen köykäinen silikoniharjas, mikä kyllä kauhaisee mukaansa aimo annoksen maskaraa purtilosta, mutta tahmaa ripset klimppisesti yhteen ja olen joka kerta joutunut ottamaan levitykseen avuksi tuon Benefitin ripsarin harjasosan. Meillä on siis edessä klimppinen tie yhdessä seuraavat pari kuukautta... Positiivista kyllä tämä peseytyy pois aivan hyvin ja ei juurikaan varise.

Näistä kolmesta siis vahva suositukseni menee Rimmelille ja Benefitille. Jos kaipaat edullista ja tuuheuttavaa ripsaria Rimmel on loistava ja muuten, ripsivärin poistoa lukuunottamatta, ykkössijan antaisin Benefitille :)

***

Et sellaista pientä kometiikkatekstiä tänään :) 
Palailen muilla jutuilla pian, Sara xxx

6 kommenttia on "Pieni ripsivärivertailu."
  1. Tuo Rimmel näyttää minusta silmämääräisesti parhaalta. Harmittaa kun aina erehdyn hankkimaan sellaisen ..onko se nyt sitten silikoninen..no kuitenkin sellaisen mihin ei tunnu tarttuvan maalia ja kerroksia saa todella levittää monta jos haluaa näyttävät ripset. Tykkään, että harja on pörheä ja tarttuu ripsiin joissa jo jonkin verran volyymia ja pituutta on. Ihan parhaat kokemukset mulla on Lancomen harjoista, mutta itse väri ei jotenkin suostunut pysymään mun ripsissä varisematta tai valumatta. Ja onhan niillä hintaakin...se oli sellainen lentokenttähankinta aina ennen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Rimmel kannattaa siis ehkä testata. Siinä on muuten tosi samanlainen harja kuin Dior Show:ssa, mikä on ollut aikaisemmin suosikki, mutta hinta 35e eli nyt ei tod. budjetissa :D Maybellinella on myös hyvä sellainen perinteinen sininen hylsy, volum express muistaakseni nimeltään.

      Poista
  2. Tuo Benefit on myos mun lemppari. Kaytan meikin poistoon kookosoljya ja se on tehonnut myos ripsivariin. Kiva postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä itseasiassa kokeilin myös sen kookosöljyllä poistamista, mutta onnistuin aina saamaan öljyä silmiin. Kyllä mä vähän suunnitelin ostavani uuddstaan tota Benefitiä ja sit ehkä sitä heidän omaa silmämeikkiputsaria :) ja kiva, jos tykkäsit :))

      Poista
  3. Jouduin itse vaihtamaan ripsaria, kun Loreal lopetti lempparini valmistuksen. Päädyin lopulta myyjän suosituksesta Maybellinen the Rocket Volym -mascaraan. Ja täytyy sanoa, että ihastuin heti. Aivan mielettömän hyvä ripsiväri, kestää, erottelee ripset ja tekee niistä pitkän näköiset :) Suosittelen testaamaan.

    Rose

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja sun kommentti olikin jostain syystä eksynyt roskaposteihin, mutta spostissa näkyi. Onneksi osasin etsiä :) pahoittelut siis vastauksen viivästymisestä ja kiitos hurjasti suosituksesta! En tiedä voinko tuota nykyistä Maybellinea taistella tyhjäksi, se on sen verran sottaavaa, eli tuota voisin sitten paremmin tutkailla, mitä sinä suosittelet :))

      Poista

Kiitos, jos kommentoit. Olet huippu!