6-vuotiaan (vaate)syntymäpäivälahjat.

25.2.2016
takki: Kapphal // huppari: second hand Pomp de lux // farkut: Penneys
kengät: Next // pipo: H&M // aurinkolasit: Lindex tai Kapphal







Niin se vain 6 vuotta hujahti ja meidän esikoinen onkin yht'äkkiä näin iso! 
(tai siis isopieni, eihän 6-vuotiaat nyt mitenkään kamalan isoja ole. hyvä niin) 

Aika yllättäen syntynäpäivälahjatoiveita kysyttäessä toiveena olivat uudet valkoiset kengät "niinkuin daddylla" ja aurinkolasit. Kengät tilasin minä, mutta tarvelahjoja kyselevä mummi yllätti aurinkolasien lisäksi Fionnin vielä söpöllä takilla, pipolla ja niillä aurinkolaseilla.

Taaai no. Minähän takin tietysti pongasin muutaman kaverin vinkkauksesta ja pyysin mummelia etsimään sen käsiinsä. Mummin onnistui saada liikkeen viimeinen 128cm takki käsiinsä, mutta näitä on kai on-off ollut saatavilla myös nettikaupasta (??).

Kauniin keväisen tuntuisena iltana pysähdyttiin nappaamaan muutamat kuvat suloisen Roundstone-kylän pikkuruisessa satamassa :)


Hassua ajatella, että tyypin ikätoverit on vasta menossa eskariin syksyllä, kun hän aloittaa jo kolmannen vuoden koulussa. Vieläkään ei ole pahaa sanottavaa Irlannin koulusysteemistä. Tai sitten meillä on käynyt vain tosi onni, että hän on niin innokas oppija ja tykkää käydä koulussa. 

Osaa jo lukea ja kirjoittaa ja laskea - vastahan minä hänet tähän maailmaan ponnistin :´)

Niin ja takki siis kokoa 128cm ja aika naftia mitoitusta. Just sopiva hoikalle piirun vajaa 120cm pojalle. 

Mitäs tykkäsitte asusta ja kuvista? Oliskos hauska nähdä näitä poikien asukuvia useammin?

Mukavaa perjantaita sitten vain ja palaillaan! Sara xxx

edit. MIIIKSII tämä typerä blogger muuttaa nuo kaksi vaakakuvaa tuollaiseksi puuroksi?? Ovat ihan teräviä mun näytöllä tekstin kirjoitusalustalla. Muistaako kukaan blogger-bloggaaja mistä se kuvien automaatti"parannus" kytkettiin pois päältä?

3 kommenttia on "6-vuotiaan (vaate)syntymäpäivälahjat."
  1. Paljon Onnea 6 vuotiaalle :) Suloinen poika. Ja Ihanat niin keväiset vaatteet sekä kuvat <3
    Kolmen pojan äitinä mielelläni katseleln myöskin poikien asukuvia ja niistä kivoja vinkkejä pukeutumiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos ja voisin tosiaan kuvailla enemmän myös poikien asuja. Joskin tuo esikoinen tietysti on koulu-uniformussa suurimman osan ajasta :))

      Poista
  2. Onnea 6-vuotiaalle:-) Ja tosi kiva asu! Tuota takkia ihastelin KappAhlissa mäkin, mutta koot oli vielä turhan isoja tuolle meidän 1-vuotiaalle...

    VastaaPoista

Kiitos, jos kommentoit. Olet huippu!