Happy St. Patrick's day!

17.3.2016

Muistin kuin muistinkin tänään ovesta kiiruhtaessa napata kameran mukaan! On nimittäin St. Patrick's day ja minulle eka, mitä pääsen täällä Irlannissa asuessa juhlistamaan, sillä viime vuonna makasin sängyn pohjalla kipeänä muun perheen lähtiessä paraatiin.

Ja paraatiin osallistuimme siis tänäkin vuonna, kun esikoisen luokka oli siinä mukana ja noita pieniä ei voi oikein jättää keskenäänsäkkään (<-Suomen kieli <3) kulkemaan. Isommilla koululaisilla on tehtävänä kantaa lippuja taikka soittaa marssimusiikkia, mutta pienimmät junior infants ja senior infants (missä Fionn on) pukeutuvat vanhempaintoimikunnan päättämän teeman mukaan. Tällä kertaa teemana oli Alcock and Brown eli ensimmäisen Ameriikasta Eurooppaan tehdyn lennon juhlavuosi. Tuo lento laskeutui tähän ihan meidän kylän lähistölle. Ja pienten piti siis pukeutua piloteiksi taikka lentokoneiksi. Nakitin lentokonepuvun tekemisen siipalle ja aika hienosti hän onnistuikin. Ainakin puku pysyi yhdessä koossa koko marssin ajan :))
daami kamelin värisessä takissa on itseasiassa esikoisen tämän vuoden opettaja

vapaapalokunta, rajavartiosto ja alueen muut ala-asteet järjestäytymässä meidän taakse
juhlahumua ja hirmuisesti normaalia enemmän porukkaa pikku kylällä
mun pieni Irlantilainen mies ja hänen itse pilleistä play schoolissa tekemänsä viiri <3

tässä vissiinkin paraatikomitea arvioi koulun kokonaisuutta. parhaiten järjestäytyneet osallistuja palkitaan.
:)








Aina kun aurinko meni pilveen tuli aivan tajuttoman kylmä ja oltiin varustauduttu edellisten päivien aurinkoisen sään mukaan ja alkoi loppua kohti olla jo aika viluista eli mentiin kotiin päiväkahveille, mistä mies lähti töihin ja mentiin leikkipuistoon. Siellä oli tietysti Paddy's dayn ja kouluista alkaneiden lomien takia hurjasti lapsia. Ja täytyy sanoa, että olen niin onnellinen täällä asumisesta nimenomaan noiden lasten takia. Kaikki ala-astelaiset tuntevat toisensa. Isommat ottavat pienempiä mukaan futis-matseihin ja leikkeihin - ketään ei jätetä ja aina löytyy leikkikavereita. Toki pienellä kylällä on yhteisöllistä muutenkin, mutta erityisesti lasten keskuudessa. En kyllä ole samanlaista Suomessa kohdannut, että eri luokka-asteiden lapset niin sulassa sovussa leikkivät yhdessä. Esim. nyt vaikka futispelissä meidän pikkuruista Jamesia ei kukaan säti pois jaloista vaan isommat pyytämättä syöttävät pallon hänellekkin, että saa edes kerran potkaista.

Kerrassaan oli vappumainen tunnelma tänään :) Ehkäpä Dublinissa ja nuoremmille tänään on biletysilta, mutta täällä landella juhlinta tuntui olevan erityisesti lapsille suunnattu. Irlannin ulkopuolella Irlantilaisissa baareissa on varmaan rajuin meno :D

Jeps, mut meillä on nyt loma ja jännittävä loman aloitus tulee olemaankin. Mutta inhottavasti sanon vain näin, että palaan siihen seuraavassa postissa ;) Kuulemiin! Sara xxx



2 kommenttia on "Happy St. Patrick's day!"
  1. Ihania kuvia ja kiva postaus! :) ihan pukkaa Irlanti-kuumetta päälle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tykkäsit :)) ja ymmärrän kuumeen! On täällä aika ihanaa :)

      Poista

Kiitos, jos kommentoit. Olet huippu!