Hetkinen, Helsinki.

10.7.2016
Hei vaan täältä Suomesta! Mulla on ollut pikkusen tässä ongelmia bloggailla, kun möin mun pikku kameran viime viikolla ostaakseni nyt täältä uuden, mutta en vielä ole ehtinyt eli hiukan olen saanut lainata isäni Canonia ja heidän tietokonettaan, mutta kuvat eivät meinanneet sitten millään ladata eli tässä vihdoinkin vasta kirjoittelen.

Jospa kuitenkin huomenna jo saisin sen uuden kameran käyttööni ja kenties sitten voin kirjoitella tuolta ipdailta käsin :)

Mut juu, täällä ollaan mummilassa ja ihanaa on. Saavuttiin hurjan myöhään tostain ja perjantain välisenä yönä. Matka sujui mukavasti, mutta perjantai erityisesti ja lauantaikin kului vielä vähän koomassa. Viime yönä taisin nukkua paremmin kuin vuosiin ja heräsin aamulla vasta 10:30!

Lapset nauttivat täällä olosta selkeästi ja vaikka kävimme pienellä juna- ja metro-ajelulla lauantaina, taitaa kaikista lemppareinta olla tässä vanhempieni pihapiirissa ulkoleikeissä, pyöräilemässä ja kuplia puhaltamassa. Itse jo hiukan haikailen itsekseni keskustaan pyörimään sillä olipa taas ihana olla Helsinki cityssä <3 

Mutta nyt vain hetkiseksi sanomme Helsingille heipat ja suuntaamme huomenna Tampereen kautta Etelä-Pohjanmaalle isäni kotiseuduille lomailemaan. Odotan hurjasti setien, serkkujen ja muiden sukulaisten näkemistä ja lapsuuteni kesien maisemia. Meillehän maalla olo ei nyt ole mikään novelty,  mutta onhan sielä lakeuksilla hurjan eri näköistä Irlannin kumpuihin verrattuna.

Palailen toivottavasti jo viikon varrelta, mutta viimeistään ensi viikonloppuna! Sara xxx

p.s. vitsit täällä on kallista kahviloissa! vitsit, miten monilla naisilla on tekoripset! vitsit, miten ihanaa ostaa mansikoita ja herneitä torikojuista! vitsit, miten ihanaa juoda Suomalaista suodatinkahvia!

4 kommenttia on "Hetkinen, Helsinki."
  1. :) Samaa mieltä sun kanssasi. Kahvilahinnat ovat ihan huipussaan ja irtoripset tuntuvat olevan suosiossa kaikilla, en ymmärrä miksi. Omasta mielestäni ne ovat harvalla kauniit :) Mutta jokainen tavallaan.
    Mukavaa Suomi-lomaa.

    Rose

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen luonnollisemma tyylin kanssalla, mutta toki kukin tavallaan. Noita ripsiä vain siis on 'silmiä pistävän' paljon :) Ainakin meidän Irlannin pikkukylään verrattuna :) Kiitos toivotuksista! Hauskaa kesää myös sinulle <3

      Poista
  2. Ihanaa Suomi-lomaa! Mieheni kertoi terkut puistosta, itse painan töitä toimistolla ja ikkunasta seurailen kesälomalaisten touhuja ja haikailen puistoruokailuun ja torille ym. Toivottavasti teillä on antoisa loma :).Seurailen muuten ihan aktiivisesti blogiasi, mutta kommentointi jää aina kun koko ajan on muka niin hektistä.

    T. Jennika

    Ps. Samaa mieltä irtoripsistä! Miksi oi miksi niin monella??

    Pps. Oon kade sulle liikuntainnostuksestasi. Aivan upeeta. Itsellänikin tämä Kaylan ohjelma pyörii mielessä mutta en saa itsestäni irti että sen aloittaisin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja hienoa, että terveiset tulivat perille :) Mä mietin, että sun mies-raukka varmaan ihan hämmentyi kuka nyt tuli siihen pälättämään. Ja teidän söspöiset lapsetkin jo kasvaneet niin paljon <3 Ja älä huoli kommentoinnista. Ihan silloin tällöinkin on vain niin kivaa.

      Kayla-ohjelman aloitus on aina vähän kivenalla ja aina ennen treeniä valtaa pakokauhu "onko mun pakkoooo", mutta onneksi se on nopskaan ohi ja olo mahtava, että sillä jaksaa. Nyt on tahtia ollut vaikea täällä lomalla pitää yllä, kun on niin paljon muitakin menoja, mutta edes vähän olen yrittänyt. Sitäpaitsi sähän olet vaikka kuinka timmi mama!

      Poista

Kiitos, jos kommentoit. Olet huippu!