Potentiaalia?

13.8.2016

Mukavaa lauantaita blogityypit.
Nyt on viimeinkin serkkutyttökin saateltu lentokentälle ja vietetty asiaankuuluva masennuspäivä eilen ja vihdoin tänään siis palailtu meidän todelliseen arkeen. Tai no siis koululoma jatkuu vielä parisen viikkoa, mutta yritän jo survoa jotain rutiineita kehiin ettei sitten koulun alkaessa olla aivan pihalla. 

Ja rutiineja tässä tarvitaankin, huh. Olen lievästi sanoen ollut kauhistunut tästä kotityön määrästä versus käytettävissä oleva aika. Viimeisen pari viikkoa toki meillä oli vielä sitten vierailija tässä lisänä ja mieluinen vieras olikin. Vaikka säät eivät suosineet juurikaan, saimme kierrettyä lemppari paikkoja ja turistipaikkoja, käytyä tyttöjen shoppailureissulla ja iltaisin saatoimme jutella parikin tuntia niitä näitä. Miten kiitollinen olenkaan, että 17-vuotiasta kiinnostaa sanaakaan puhua tädille <3

Niin ja oma mies. Kotiin palatessa oli niin jäätävä ikävä sitä omaa tärkeintänsä, että niitä harvoja yhteisiä hetkiä en ole halunnut riistää mihinkään muuhun kuin yhdessäoloon. Läheikkäin oloon.

Että on siinä sitten bloggailut ja jumppailut jääneet omina harrastuksina taka-alalle, mutta nyt päätin ottaa itseäni niskasta ja raivata molemmille taas tilaa. Niin paljon nämä omat harrastukset antavat voimaa (henkistä ja fyysistä heh) ja iloa.

Tämä bloggailu taas on kovasti ollut mielessä. Muutaman blogikamun kanssa jutellessa he kyllä naureskelivat blogillani olevan potentiaalia, mutta päivitystahtia pitäisi vähän ehkä parantaa. 
I know, I know ja tosiaan sit nyt yritänkin. Minun täytyy vain olla hilkkuisen järjestelmällisempi :)

Toisinaan koen vähän sellaista väliinputoaja-oloa, kun ihan tiedä kuka tähän blogiin voi samaistua? Mikä on tämän blogin se punainen lanka? Itse tykkään lueskella eniten lifestyle/feel good-blogeja ja sellaista ehkä itsekkin mieluiten kirjoittaisin. Meidän arki nimittäin on todella arkista :D

Jep, mutta sellaista ajatuksen virtaa tähän iltaan. Kuvituksena meidän tämänpäiväinen koiranulkoilutusreissu autiolla rannalla. Tykkään kyllä tästä syksyyn taittuvasta kesästä ja mielessä onkin syysvaatetus ja kodin syysfreesaus vaikkakin pari kesäistä päivää mielelläni vielä tähän ottaisin ennekuin pakataan kesämekot laatikkoon.

Mitä teidän muiden elokuuhun kuuluu? Alkoiko arki jo?
Sara xxx



8 kommenttia on "Potentiaalia?"
  1. Meidän arki tärähtää käyntiin maanantaina!
    Eevin eskari, Annin päiväkoti ja kaikki harrastukset alkaa parin lomaviikon jälkeen.

    Täällä on ollut tämä viikko tosi syksyistä, mä niiin tykkään.
    Mä olen syyspukeutuja! Piti käydä tänään vähän kaupoillakin, ostin mm.kevyttoppatakin! Kohta sitä tarvitaan! =D

    Toi sun neule näyttää superhyvältä! ;)

    Mukavaa arkea teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin tietysti teilläkin on jo eskarilainen!

      Mäkin itseasiasta ostin kevyttoppiksen Dublinista torstaina, kun olen sellasta kaivannut ja löytyi kiva ja edullinen yksilö :) syysvaatteita todellakin fiilistelen, mutta kertaalleen jos shortseihin ja mekkoon voisin pukeutua, niin olisin iloinen. Sitten sopii syksyn tulla :)

      Poista
  2. Hih..Musta tää on ihan paras blogi ollut jo pitkään. Tietty toivoilen lisää päivityksiä kun tykkään ihan tosi paljon lukea teihän juttuja sieltä atlantin rannalta ja tietty katsella ihania maisemakuvia myös..Musta olis tosi ihanaa jos voisit tehdä tätä ihan ansiotyönä koska tässä blogissa on sitä jotain mitä oli myös kaitaaliinan ja alman blogeissa<3 muista olla myös itsellesi armollinen koska musta on täysin ymmärrettävää että koska asutte siellä kaukana ilman turvaverkostoa siinä samaisessa kylässä niin äitylin hyvä olo on perheen perusta eli kun sä voit hyvin niin koko perhe pysyy hyvinvoivana, päivitykset voi joskus odotella:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas suloisesti kirjoitettu eli kiitos kovasti. Lähinnä siis vain olen miettinyt, että miten minuun täällä ulkomailla voi samaistua, mutta kai monet mietteet sitten vain on universaaleja :) ja maisemakuvia on kiva jakaa, koska sitä kauneutta vain löytyy kaikkialla :) heh ja mä olen tainnut olla vähän liiankin armollinen välillä itselleni ja kyllä tykkään tätäkin tehdä vähän paremmalla rutiinilla. Pitkistä tauoista, kun aina kynnys kirjoittaa uudestaan nousee. Eli enää niitä :))

      Poista
  3. Hei! Mä roikun edelleen näissä "vanhan hyvän ajan"-blogeissa. Niissä, joissa nimenomaan ei ole punaista lankaa! Niissä, joissa ei myöskään mainosteta hammasharjoja tai talouspapereita. Älä mieti mitä kirjoitat, kirjoita vaan mitä mietit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihi hauskasti kirjoitettu. Mä tosiaan taidan kirjoittaa usein just mitä mietin :) eikä huolta, että vessapaperia tms. mainostaisin. Hampaiden hoidosta voisin sitävastoin joskus avautua, koska se aihe on lähellä sydäntä :D
      Kiitos kivasta kommentista :)

      Poista
  4. Hei! Arki on todellakin alkanut, vanhemmalla tytöllä 2-luokka koulussa ja nuorempi, 3-v, aloitti päiväkodin. Toisaalta tämä arki on aika ihanaa! Olen ollut niin pitkään kotona, niin on kiva lähteä aamulla. Ja aivan ihana tulla sitten päivällä kotiin lasten kanssa :)
    Sun blogi on kuulunut minunkin lemppareihin jo vuosia! Ruokajutut, vaatejutut, meikkijutut, liikunta/hyvinvointijutut.. ja kauniit kuvat, kaikki kiinnostaa! Saat toki päivitellä useamminkin :))

    Terv. Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä monesti olen miettinyt, että miten ihmeessä osaa aikanaan palata työelämään näin usean kotonaolovuoden jälkeen? miten osaan sitten yhteensovittaa työssäkäymisen ja kodin? Hurjasti tsemppiä siis sinne ja uskon, että on myöskin aika kivaa :)

      Ja täällä tosiaan yritän vaikka illasta repiä tämän tunnin näille blogihommille, kun ovat mukavaa ajateltavaa tohinan keskellä :)

      Poista

Kiitos, jos kommentoit. Olet huippu!