Syysuutta Elsin vaatekaapissa.

15.8.2016
Heh huvittavaa, kun täällä on ollut niin syksyistä, tuulista ja sateista viimeiset viikot, että koin osuvaksi kirjoitella syysjuttusista juuri tänään ja tälle päivälle osuikin se ainoa kaunis ja kesäinen päivä aikoihin! 

Mutta kyllä syysjutut vain ovat ajatuksissa, sillä taidan vieläkin pään sisällä elää Suomen kouluvuoden rytmissä. Oikeastaan kotiuduttuamme lomalta piti heti suunnata mietteet poikien koulutarvikkeisiin ja uniformuihin ja jo Helsingissä ihastelin kaupoissa uuden kauden mallistoja.

Myös Elsille oli eka kertaa aikoihin ihan tarveita ostaa uusia vaatteita, sillä yleensähän olen hankkinut niitä vuoden etukäteen aleista. Tai sitten sitä mukaan, kun käytettynä on tullut vastaan, ostellut jemmaan silmää miellyttäviä juttuja.

Suomen kirppislöydöt tällä kertaa olivat ihan olemattomat, koska Heinäkuu nyt ei ole mikään paras aika kirppistellä. Facebookin myyjiltä ostin kuvien ribbipaidan ja tosi kauniin neuletakin, mutta nättejä nahkaisia remmikenkiä tuntui olevan ihan mahdoton löytää uutena taikka käytettynä.

Nämä söpöliinit sitten lopulta tilasin Nextiltä. Ja juu, ne ovat keinonahkaa, mikä nyt ei ole mikään ykkösvalinta, mutta malliltansa tuntuvat olevan kapeaan jalkaan oikein hyvät. Ja onhan ne nyt nätit :)

Lisäksi en voinut vastustaa tuota tumman turkoosia hametta. Otin siitä 98cm vaatteita käyttävälle Elsille koon 3-4, mikä on kyllä vielä vähän iso, mutta jospa menisi sitten vielä vuodenkin päästä.

Nämä syksyn voimakkaat murretut värit ovat vain niin kauniita! H&M homessa ihastelin saman värisiä pellavalakanoita, mitkä olisivat kyllä aika ihanat. Vielä pitää hetki himmailla syysvaatetuksen kanssa, kun vasta syyskuun ensimmäisestä voin virallisesti vaihtaa kauden :D Jospa siis kesämekkosita otetaan vielä hetki ilo irti, vaikka sitten sukkisten ja neuletakkien kera.

Elsin hiuksia vähän myös leikkasin tasaisemmiksi ja mietin jo hetken, että kasvattaisimme kikkaran otsatukan sivuun, mutta yhteistuumin miehen kanssa päätimme tänään että ei. Kyllä se otsis vain sopii hänelle parhaiten.

Jokos teillä muilla on syyshankinnat kovassa vauhdissa?

Itselleni ostelin myöskin Suomesta tarpeeseen useampiakin juttuja ja siksipä ei taida nyt olla varaa mitään houkuttelevia uusia sisustustekstiilejä hankkia, vaikka sisustusinto on todellakin nostanut päätänsä pitkästä aikaa. Haastavahan tämä meidän minikoti on asian tiimoilta, mutta kyllä tästä vielä ihan kiva tulee :)

Mutta nyt vielä iltapuhiin ja hauskaa viikonalkua! Sara xxx

2 kommenttia on "Syysuutta Elsin vaatekaapissa."
  1. Noi pompin peruspaidat on just ihania <3
    Mä olen nyt löytänyt tosi hyvin kirpuilta ja aleista vaatteita ja itseasiassa syysvermeet ovat aikalailla check!

    VastaaPoista
  2. Ne on kyllä ihan hurjan hyvälaatuisia. Mä en ihan kamalasti välitä nuista rypytetyistä hihansuista, mutta pystyn elämään niiden kanssa :D Ja peukku hyville kirppislöydöille, eipä mekään oikeastaan mitään juurikaan muutamaa sukkisparia enempää taideta tarvita. Fionnille tarttee varmaan lähempänä talvea sitten jostain keksiä toppatakki.

    VastaaPoista

Kiitos, jos kommentoit. Olet huippu!