Syysruoka-inspiraatiota punakaalista.

4.9.2016
Pieni ruokapostaus olisi tässä teille sunnuntain iloksi :) 

Jokinaika sitten kaverini laittoi facebookissa kuvan ruoka-annoksesta, missä oli käytetty punakaalia ja kaikessa värikylläisyydessään se jäi mieleeni. Loppuviikosta ruokakaupoilla sitten vihdoin muistin ostaa oman kaalipalleroni ja eilen sitten kehittelin vähän omanlaiseni version tuosta kaaliruoasta:


Ihan ensimmäisenä paahdoin seesaminsiemenet. Niiden paahtaminen (ja muidenkin siementen) kannattaa aloittaa kylmältä pannulta. Eli siis siemenet pannulle ja levy päälle. Siemeniä kannattaa seurailla koko ajan ja vähän pannua heilutella. Seesaminsiemenistä kyllä huomaa tosi nopeasti, kun alkavat muuttumaan kullanruskeiksi ja poksahtelemaan. Silloin äkkiä pois lämmöltä.

Seuraavaksi paistan jo valutetut kikherneet samalla pannulla. Mukaan nokare kookosöljyä, tujaus kurkumaa ja jauhettua juustokuminaa ja pikkuisen (ruusu)suolaa. Kikherneet voivat paistua sen hetken pannulla, että niiden pinta halkeilee.

Sitten itse punakaalihöystön pariin. Siihen tarvitse noin summittaisesti makusi mukaan yhden punasipulin silputtuna, pari valkosipulin kynttä hienonnettuna, punainen paprika pilputtuna, kesäkurpitsa esimerkiksi raastettuna ja kulmaus punakaalikerästä leikattuna pitkittäin. 


Kasvikset sitten vain paistinpannulle paistumaan. Itse käytän paistossa tosiaan extra virgin kookosöljyä (esim. Biona on miedon makuista) ja maustin kasvikset tällä maustesekoituksella, mutta yritit ja vaikkapa ihan kuivattu valkosipulijauhekkin käy. Kasvisten oma maku on niin herkullinen, että eipä ne nyt kovasti kaipaa mitään tujuja makuja. Paistoasteeksi neuvoisin sellaisen, että kaali jää melkoisen rapsakaksi. Ehkäpä siis sellainen stir fry-tyylinen paistotulos.

Ja tadaa - annos on valmiksi!

Me syötiin tätä ihan tällaisenaan pääruokana, mutta mukavastihan tämä kävisi kikherneillä taikka ilman sivuruokasi lihalle taikka kalalle. Toisaalta ruokaisuutta voi vielä lisätä quinoalla taikka riisilläkin. 


Eipä muuta kuin loistavaa sunnuntaita tyypit ja palaillaan, Sara xxx

4 kommenttia on "Syysruoka-inspiraatiota punakaalista."
  1. Näyttää tosi hyvältä!! Kiitos taas :) tätä täytyy kokeilla.
    Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ruoassa lli kyllä aivan ihanat värit ja maku :) kiva, jos inspiksestä on iloa :)

      Poista
  2. Aivan varmasti herkullista. Kikherneet on kyllä niin hyvää ja punakaali varmaan sopii hyvin tuohon paistokseen!
    Kiitos vinkistä :)
    t. TiJy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä paahdan kikherneitä usein tuolla samalla mausteseoksella jos jonkin ruoan lisukkeeksi. Oikea sellainen go to-ruokaa :) nyt meinasin punakaalista kokeilla jotain kasviskaalilaatikko-systeemiä. Saan nähdä miten onnistuu :)

      Ja kiva, kun kommentoit :))

      Poista

Kiitos, jos kommentoit. Olet huippu!