Pienessä eteisessä.

20.11.2016
Irlannissa on noin yleisesti ottaen aivan surkeat eteiset. Joko on pitkää kapoista käytävää, niinkuin meidän edellisessä kodissa, tai portaat voivat lähteä suoraan ulko-ovesta ylös ynnä muuta sellaista. Yhdistävä tekijä on toki ettei säilytystilaa ole juuri lainkaan. Ei ole tuulikaappeja, kuraritilöitä eikä usein kenkäkaappejakaan. Toki kengät yleensä pidetäänkin jalassa kotosalla - se verran kylmät lattiat täällä on - mutta ei niille takeille taikka asusteillekkaan ole mitään järkevää säilytystä. 

Järkevä säilytys; siinä oikeastaan siistin kodin elinehto vai mitä? 

Näin muuttaessa uuteen kotiin mielestäni on kaikista tärkeintä keksiä tavaroille omat paikkansa niin, että siivoilu on jatkossa helpompaa. Onneksi tässä kodissa meitä hemmotellaan suhteellisen isolta eteistilalta, mutta en sitten tiedä missä edelliset asukkaat ovat ulkovaatteitaan säilytelleet, sillä koukun koukkua tai muuta säilytyskalustetta ei todellakaan ollut. Onneksi meillä on iso kasa liikkiksiä 50-luvun koukkuja, mitkä pelastin meidän Suomessa omistaman kerrostaloasunnon saunatilojen pukuhuoneesta putkisaneerauksen yhteydessä :) 

Lapsiperheessä toki suotavaa, että kaikki perheenjäsenet osallistuvat siistinä pitämiseen ja siksipä taaskin halusin lasten ulkotakeille heidän korkeudelleen ripustuskoukut, että vaatteet todellakin kulkeutuvat sisääntullessa paikoilleen. Onneksi portaikon alusta oli, joskin matalaa, mutta tyhjää tilaa eli täydellinen paikka sekä kengille että lasten takeille. Aikuisten takeille ei sitten heti meinannut löytyä järkevää paikkaa, kunnes sattumankaupalla omille ripustetuille vaatteille aikaisemmin makuhuoneessa käyttämäni vaaterekki ei sittenkään sopinut samaan tarkoitukseen yläkertaan, ja niinpä pienen pyörittelyt jälkeen se sopikin aulaan.


Aluksi rekki oli suoraan ikkunan edessä pitkittäin ja mahtui niinkin oikein hyvin, mutta silloin etsin jatkuvasti hatuille ja huiveille sopivaa paikkaa. Pari päivää sitten käänsin rekin kokeeksi peräseinälle osittain vierashuoneen oven eteen. Heti tila näytti jotenkin fiksummalta ja toisaalta vierashuoneeseen pääsee vieläkin käväisemään helposti, mutta vierailijoiden ollessa kylässä, rekin voi kyllä kääntää takaisin ikkunan eteen.

Rekillä en minun ja miehen tämän hetken käyttötakit ja muiden kausien takit sitten yläkerrassa kaapissa. Olisihan nuo nyt kuviin kyllä voinut vähän esteettisemmin suoristella...

Materiaalien puolestahan tämä ei tosiaan ole unelmieni koti ja vaikka aluksi meinasin eteiseen jättää nuo magnoliat seinät, luulen lopulta maalaavani ne kuitenkin puhtaan valkoiseksi. Myös ikkunalauta pääsee valkoisen dc-fixin käsittelyyn. Niin ja kapoisen peilin tilalle meinaan meille joululahjaksi ostaa isomman peilin.



Mutta kuulkaa kyllä mä nautin tällaisesta siististä tilasta heti kotiin astuessa niin paljon. Edellisen kodin käytävä oli aina niin umpitäysi takkeja ja muuta sälää, että hyvä kun mahtui kävelemään. Tämä arjessakin pysyy hyvässä kondiksessa. Kenties voimme syyttää natsimutsia/vaimoa, kuka korkealta ja kovaa kuuluttaa asianomaisen asettelemaan takin ja kengät oikeaan kohteeseen ja oikein hyvin he nyt jo osaavatkin ilman nalkutusta tehdä näin ;)

Täytyy kyllä sanoa, että perusteellisella karsimisellakin ja kohtuudella on osansa asiassa. Meillä on kaikilla aika maltillinen määrä ulkovaatteita ja asusteita. Olen tullut tulokseen, että 2 pipoa per pää on aivan riittävä määrä ja hanskoja täällä ei tietenkään tarvitse juuri olleskaan. Minulla on pari todella mieluisaa villahuivia ja lastenkin takit ovat sellaisia joka tilanteeseen sopivia. Eli vaikka nytkin esillä on (koska Irlannin vaihteleva sää) syystakit ja talvitakit, kaikki mahtuu paikoilleen oikein mukavasti.

Jos me jokupäivä rakennetaan oma talo, mun tarvitsee varmaan palkata Suomalainen arkkitehti suunnittelemaan oikein fiksu eteinen ja kodinhoitohuone :) Tai no pohjan voisin kopsata ihanan Sarin tulevan talon piirustuksista. Tuon täydellisempää 5-hengen talouden pohjaa en ole tainnut ikinä nähdä. Kelpaisi minulle täysin sellaisenaan, koska Sarilla on muutenkin iteäni miellyttävä maku <3

Mut nyt juoksemaan iltalenkki ennen iltaruokaa, x-factoreita ynnä muita! Minkälaisia eteisiä teillä on? Tomivia, isoja, pieniä?

Sara xxx

Post Comment
Lähetä kommentti

Kiitos, jos kommentoit. Olet huippu!