Lapset.

2.3.2017
Tai ehkä enemmänkin ajatuksia tämänhetkisestä äitydestä. Jotenkin tuntuu, että erityisesti nyt vuoden alusta olemme nytkähtäneet siihen seuraavaan osioon tätä vanhemmuutta. Siihen, missä lapset alkavat olla jo itsenäisempiä ja ei enää todellakaan mitään taaperoita. Koululaisiahan nämä ovat, vaikka Suomessa enemmän eskari-ikää. Kuitenkin selkästi pikkupikkulapsi-vaihe on nyt todella ohitettu. Itselle se(kin) on ollut vähän vaikeaa sisäistää. 

Melkein 6 ja puoli vuotta elin niin vahvasti lasten tarpeiden tyydytystä varten ja kroppani oli ohjelmoitu hoivaamaan ja rutiininomaisesti toimittamaan tiettyjä hoitotoimenpiteitä ja vaikka tietenkin yhä edelleen pyyhin suunpieliä ja peittelen sänkyyn illalla, pidän huolta, että koulurepuissa on tarvittavat tavarat jne. Mutta nämä mun tyypit on kertakaikkisesti niin omatoimisia, että aika paljolti voi vain sanallisesti ohjeistaa heitä tekemään itse. 

Vaippojen vaihtamiset ja yöherätykset olen hyvillä mielin painanut vain muistoihin, mutta herkistyn valtavasti miltei päivittäin, kun huomaan, että "ai sä osaat tehdä jo tuonkin jutun ihan itse?". 

Aluksi tämä aihe tuntui jotenkin niin kipeältä, että olin jo yhdessä vaiheessa parisen viikkoa aivan valtavan vauvakuumeen kourissa. Mietin, että jospa vielä yksi pienokainen tekisi minut kokonaiseksi ja jotenkin tärkeäksi ja kiinnostavaksi? Kun handlasin lopulta sen vauvan hoitamisen aika hyvinkin. Onneksi mies palautti minut maan pinnalle, että kolmesta meillä on ikinä ollut edes puhe ja ihan oikeasti näin on hyvä.

Kunhan kriisini kriiseilin, niin onhan tämä! Nyt, kun taaperouhmasta, 4-v uhmasta ja eskari uhmasta alkaa olla enää pienimmät rippeet jäljellä, on 7-vuotiaan , (miltei) 5-vuotiaan ja 3,5-vuotiaan äitinä ihan hirmuisen kivaa :) 

Näiden kanssa voi tehdä niin monenlaista ja antaa napanuoralle lisäpituutta, jutella ja vitsailla, ihmetellä yhdessä. 

Tänne uuteen kaupunkiin muutto oli meille kaikille tosi iso juttu ja osa lapsista oirehti enemmänkin (mikä oli arvattavissa) ja osa vähemmän. Koin mieletöntä riittämättömyyttä, kun käsittelin samalla omaa shokkiani, mutta lopulta nimenomaan joululoman jälkeen viimeisetkin palaset loksahtivat kohdalleen ja viimeksi juuri tänään koko trio julisti takapenkiltä "kun me niin tykätään asua täällä Kllaarnissa [Killarneyssa], täällä on niin kaunista ja ihanaa". On löytynyt parhaita kavereita ja harrastuksia. Ja naapuruston lapsista leikkiseuraa ulos. Harvasen päivä soi ovikello ja syntymäpäillekkin on tullut kutsuja.

Elsi aloitti nyt vuoden alusta arki-iltapäivinä leikkikoulussa (täällä ilmainen yli kolmevuotiaille koulun aloitukseen asti), mikä kestää kerrallaan 3 tuntia. Aluksi mietimme, että viedään hänet vain kolmisen kertaa viikossa, mutta ei puhettakaan! Hän haluaa käydä play schoolissa joka päivä just niinkuin veljetkin :)

Pojilla on tosiaan koulun kautta tullut jos jonkinmoisia harrastuskokeiluja ja aika hurjaa nyt sitten aloittaa tämäkin soccer mom-taival. Koulussa järjestetään iltapäiväkursseja pallopelejä, zumbaa ja taekwondoa muunmuassa ja sitten pojat ovat päässeet korikseen ja nyt viikonloppuna alkaisi Irlantilaiset pelit eli Gaelic football ja Hurling (GAA). Niistä ainakin James oli tosi kiinnostunut, mutta tuumailkoot nyt molemmat viikonloppuna haluavatko noista ihan harrastuksen, kun se on ainakin noille pienimmille ihan ilmaista ja isommillekkin vain tyyliin 40e/vuosi! Kiva, että saavat kokeilla monenlaista :)

Jos vauvan kanssa sitä huolestui jostain kakan koostumuksesta (kärjistetysti!) tuntuu, että isompien lasten kanssa huolen aiheet ovat taas ihan erilaisia. Justiinsa nämä sosiaalisiin porukoihin sopeutumiset tietysti etunenässä, vaikka niistä nyt ei siis perusteltua huolta olekkaan, mutta toki äitiliini aina sydänsyrjällään miettii kaikenlaista. Ylipäätänsä elämä koululaisten äitinä on aivan uudella tavalla haastavaa ja pitää muistaa jatkuvasti kaiken maailman lippulappusia, bake saleja, istahtaa tarkistamaan läksyjä ja viikonloppuisin kyllä huokaisen helpotuksesta ettei tarvitse höösätä uniformuja ja koulueväitä pariin päivään!

Niin juu paitsi tänä viikonloppuna pitää pistää pystyyn poikien yhteiset kaverisynttärit. Ihan ministi stressaa miettiä tarjottavia, vaikka paikaksi vuokrasimme urheilukeskuksesta tilan, missä pomppulinna ja joku ohjaaja vetää lapsille peliaktiviteetteja. Aika hulppealta kuulostaa, mutta lopulta ei tämä nyt ollutkaan ihan hirveän kallis ratkaisu, kun molempien kemut järjestetään yhdessä. Näyttäisi siltä, että kaikki vieraatkin pääsevät paikalle, mutta tosiaan pohdin kamalasti onko suunnittelemani suolaiset ja makeat riittävät, kun täkäläiset lapset on tottuneet isoihin karkkivuoriin...

Hei ja sori vielä kuvituksena taas rantakuvia. Nämä on kyllä eri reissulta, kuin nuo edelliset ja alan kyllä olemaan aika ihastunut näihin co. Kerryn biitsi-mahdollisuuksiinkin. Meillä on niin älyttömän hauskaa seikkailla noilla valtavilla dyyneillä. Heti, kun aurinko suinkin pilkahtaa lähitulevaisuudessa, täytyy taas suunnata rannalle <3

Mut hei huippua perjantaita ja viikonlopun alkua kaikille ja jos vain saan valoisaan aikaa kuvailtua niin olisi viikoloppuna luvassa lisää juttua :)

4 kommenttia on "Lapset."
  1. Paljon tuttuja ajatuksia.. Meillä lapset ovat juuri täyttäneet 5 ja 7. Ens syksynä alkaa esikoisen koulutaival. Elämä tuntuu jo hurjan helpolta ja vauvavuodet jotenkin etäiseltä ajalta. Tämä vaihe on tuonut paljon hyvääkin. Lapsista saa jo erilaista juttelu- ja leikkiseuraa eikä menoja tarvitse miettiä päiväunien mukaan:)

    Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä olinkin unohtanut miten paljon ne päiväunet rytmittivät päivää! Ja rattaatkin lojuu käyttämättöminä ja tosiaan vauva-aika tuntuu kaukaiselta. Onneksi silti syli ja halit kelpaa ja sillätavallahan nuo on kyllä vielä ihanan pieniä ❤️

      Poista
  2. Mun pojat jo 10 ja 13, joten eihän ne mua tarvitse juurikaan.
    Nautin niistä hetkistä kun minua pyydetään pelaamaan lautapelejä tai pleikkaa, joskus vieläkin esitetään pyyntö tulla mukaan turnausmatkoille, parasta ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just huokailtiin miehen kanssa, että tuokin vaihe on edessä ihan silmänräpäyksessä. Haikeatakin tämä tietysti on mutta onneksi jokaisessa vaiheessa on omat ihanuuteensa haasteiden lisäksi :))

      Poista

Kiitos, jos kommentoit. Olet huippu!