Minä ja auto.

18.8.2017
Tulipa vain mieleeni, että autoista ja autoiluista ei juuri tällaisissa naisille suunnatuissa lifestyle-blogeissa kirjoiteta. Onkohan syynä sitten se, että autoilu on tietenkin epäekologista ja toisaalta suomalaisten vaatimattomaan tyyliin autoja ei sen kummemmin tuoda esille? Ne ovat menopelejä ja sillä selvä. Siltikin autot ja autoilu ovat harvinaisen monille arkipäiväisiä ja jopa tuikitärkeitä juttuja. 



Mulla on ollut ajokortti siitä asti, kun täytin 18 vuotta. Itseasiassa kävin ajokoulun lukioni yhteydessä ja sainpa siitä jopa yhden kurssin suoritetuksi. Oman ajokouluni ajoin Helsingin kantakaupungissa Kalliossa ja Töölössä pääasiassa ja ehkäpä siksi minusta kehittyi aika itsevarma kuski tilanteessa kuin tilanteessa. Tämän lisäksi olen vain ehkä aika samanlainen muutenkin kuin isäni ja jämpti; en ota typeriä riskejä, en kaahaile, mutta ajan sujuvasti ja sutjakkaasti. Täytyy kyllä sanoa, että isäni on opettanut aikanaan mulle kaikki hyvät ennakoivat kaistavaihdot myöskin tuonne Helsingin keskustaan ajaessa esikaupunkialueelta, mikä sitten on tavallaan opettanut paikassa kuin paikassa miettimään jo etukäteen miten kannattaa ajella päästäkseen paikasta a paikaan b. Itse sitten olen kuulemma vaikuttanut isäni tapaan ajella taloudellisemmin.

Ja kyllä - autoilun epäekologisuus ja hiilijalanjälki mietityttävät minuakin. Meillähän ei Suomessa ollut laisinkaan omaa autoa ja oikein hyvin pärjättiin. Helsingin joukkoliikenne on tietenkin loistava. 5 vuoteen ei tullut kuuloonkaan, että oltaisiin yksityisautoiltu bussin, junan taikka metron sijaan. Tai no saatiinhan me mun isän autoa tietysti lainata, mutta todella harvassa ne kerrat oli. Eniten tulee ehkä mieleen matkat synnytyssairaalaan ja takaisin :)

Irlannissa joukkoliikennettä ei kaupunkeja lukuunottamatta ole nimeksikään. Tämä on oikea autoilumaa... Tuntuu etteivät täällä ihmiset edes mieti näitä autojen saasteita sun muita vaan ihan typerän lyhyetkin matkat taitetaan autossa säällä kuin säällä. Myönnän; toisinaan täällä tulee tuota sadetta niiiin esterin sieltä, että jopa sadekamppeet päällä, käveleminen on aika extreme-urheilua, mutta tuntuu, että täkäläiset ovat niin mukavuudenhaluisia etteivät juuri edes yritä käyttää jalkojaan, jos autolla kerta voi mennä.

Esimerkki: Liam (kuka muuten ei omista ajokorttia ja pyöräilee töihin päivittäin) kävelee poikien kanssa miltei joka aamu kouluun about 20 minuutin matkan. Säällä kuin säällä yleensä ja autokyytiin turvaudutaan vain, jos sade piiskaa ihan sietämättömästi tai olemme tositosi myöhässä aikataulusta. Ja silti meidän naapuri, kuka vie poikansa autolla kouluun, kysyi alkuun melkein joka päivä, että tarvitseeko mies ja pojat kyytiä. Hän ei vain kertakaikkiaan voinut tajuta, että me nimenomaan halutaan, että lapset kävelee kouluun. Hän on itse töissä n. 700m päässä kotiovestaan ja käy - tottahan toki - autolla töissä.

Clifdenissä minua aina kummasteltiin, kun kävelin kauppaan ja koululle ja milloin mihinkin, että sain lisäliikuntaa. Eräskin kaveri sanoi, että hän ei tuolla tavalla kävelisi kaikki juoksevia asioita, mutta voisi esim. ajaa (?!) johonkin, mistä lähteä sitten tunnin kävelylenkille. 


Liam nauroi, kun pyysin ottamaan nämä muutamat kuvat, että haluan esitellä meidän uuden auto, kun se on niin cool. Tottatosiaan meillä on uusi (vanha) auto, mutta enemmänkin se sai minut vain miettimään näitä autoiluun liittyviä asioita ja kertomaan vähän Irlantilaisista autoihin liittyvistä jutuista. 

Tämä on just niin tätä! Irlantilaisille autot on paljon isompi statusjuttu, kuin suomalaisille. Aikanaan, kun tänne muutettiin ja autonhankinta oli edessä, Liam iltakausia tutki automyyntisivustoja ja vertaili ja pohti ja sitten oli kamalan näreissään, kun mulla ei ollut mitään mielipidettä, minkälainen menopeli saisi olla. Mulle riitti ja riittää, että on pyörät alla :D Merkillä ja värillä ei juurikaan ole väliä, vaikka sittemmin toista Rellua en enää haluaisi ;) 

Meidän eka auto oli siis miehen siskon miehen kaverilta ostettu 5-paikkainen Renault Scenic. Ihan kiva auto muuten, mutta sen avain on sellainen lituskainen läpyskä, mikä jouduttiin kahteenkin eri otteeseen korjauttamaan, kun niin herkkä oli menemään epäkuntoon. Muutenkin tuo auto aiheutti ihan hirveästi stressiä ja harmaita hiuksia ja aina sai olla sen kanssa varuillaan. Tässä onkin koko autonomistuksen mun mielestä v-mäisin aspekti, kun milloin tahansa voi tulla joka jäätävä korjausurakka päälle. Eurot vain liitelee näkymättömiin. En siis yhtään ole autonomistajatar ainesta, vaikka sellaista tietty tarvitsenkin. Ja ärsyttää, että tarvitsen :D

Toisaalta en kiellä, että välttämättömien juttujen lisäksi, tuohan se auton omistus tietynlaista vapautta. Yritän kyllä jatkuvasti ajella mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman vähän tai ainakin suunnitella ajoni niin, ettei turhia keikkoja tule ja tyyliin, jos asiaa toiselle puolelle kaupunkia, niin samalla hoidan kaikki sielläpäin sijaitsevat jutut jne. 

Tämä meidän nykyinen auto on sitten tuollainen 7-paikkainen Hyundai Santafe. Tarvittiin nuo lisäpaikat nyt syksyn tullen omien ja hoitolasten kuskauksia varten ja toki on kätevää, kun mun vanhemmat tulevat kylään, päästään kaikki samalla kertaa kulkemaan. 

Tämän shoppailun taas sai hoidettavakseen Liam ja saikin auton hyvällä diilillä työkaverinsa isän autokorjaamolta. Ja en kiellä etteikö tällä kertaa tämän auton ulkonäkö olisi myös ihastuttanut minuakin. Onhan tuo tummanharmaa vallan tyylikäs, mutta täytyy sanoa, että olin jotenkin vähän kauhistunut auton koosta. Tuli elävästi mieleen, kun ensikertaa lykin tuplarattaita kolme lasta kyydissä ja ihmettelin niiden jäätävää kokoa :D

Jos katsotte tarkaan, mitä rekkarista on esillä, siitä käy ilmi, että auto on vuodelta 2007 ja se on rekisteröity C niinkuin Cork. Irlantilaista autoista käy siis kaikille ilmi auton ikä ja rekisteri County. Tämä on ehkä se syy miksi autoilla täällä brassaillaankin enemmän. Buumivuosien aikaan muistan, kuin Dublinissa ei näkynyt kolmea vuotta vanhempaa autoa ja nykyäänkin tosi paljon näkyy aivan uusia autoja liikenteessä. Kai monet ikääskuin liisaakin autonsa eli vaihtaa parin kolmen vuoden välein ja ei oikein ikinä omista autojansa ja toisaalta nyt laman jälkeen näkyy toki kaikenmoisia autoja. Meidänkin on vanha, koska uudempaan ei vain budjetti taivu :)

Tässäkin on autovero aika korkea ja vakuutusmaksu mun kohdalla on myös korkea, koska vaikka olen ajanut Irlannissa jo reippaasti yli 10 vuotta, kokemukseksi silti katsotaan vain viimeiset täällä asumisvuodet. 

Itse ajaminen Irlannissa on mun mielestä helppoa. Aikoinaan vasemmanpuoleinen liikenne tuotti harmaita hiuksia ehkä ensimmäiset 100 metriä, mutta siitä asti koko homma on tullut ihan rutiinilla. Sen verran sanoisin täälläpäin automatkaajille vinkkiä, että kannattaa aina pitää silmällä, että pysyy mahdollisimman lähellä keskiviivaa. Turistikuskit yleensä tunnistaa täällä siitä, että he ajavat kaikkia puskia myöten. Vaikka istut oikealla puolen autoa saattaa koko auto olla välillä se 1,5m liian sivulla, kun ajat sitä, kuin istuisit vasemmalla. Jos joku nyt ymmärtää tästä mitä ajan takaa.

Täällä riittää jos jonkinmoisia pieni korkkiruuviteitä ja pientareita ei ole välillä nimeksikään. Kahden kapean kaistan reuna voi olla pystysuoraa kivimuuria tai pensasta. Pääväylillä on tietulleja ja pienemmillä teillä voi päällysteet rakoilla. Irlantilaiset ajavat kyllä kohtelijaasti, vaikka vilkkua voisivat ehkä enemmän muistaa tietyissä tilanteissa käytää. Taitaa Suomalaiset kuskit olla erityisen tunnollisia noiden vilkuttamisten kanssa :)

Irlannin lisäksi olen ajanut Australiassa, Portugalissa, Espanjassa ainakin. Yksi ikimuistoisimpia ajokertoja oli Sevillan keskustassa, kun meno oli aivan hullua. Sanoin Liamille, että älä nyt kauhistu, mutta mun on pakko vain nyt ajaa just niinkuin nämä paikalliset tai tästä ei tule mitään. Sellaista puikkelehtimista ja kaistanylityksiä en ole kyllä nähnyt missään!

Toinen mieleen painunut ajokerta on, kun oltiin Liamin, poikien ja mun vanhempien kanssa (tää siis ennen Elsiä) Pohjois-Irlannin rannikolla matkalla katsomaan Giant's Causewayta ja kiemurainen tie nousi ensin pienen mäennyppylän päälle ja kun auto pääsi sen laelle olikin alamäki vielä mutkittelevampi ja jyrkkä upeilla, mutta aika karmaisevilla merinäköaloilla. Meinasi iskeä paniikki etten uskalla ajaa enää senttiäkään. Pelkäsin, että en hallitse enää koko autoa ja se lähtee huimaan syöksyyn alas - itku meinasi tulla. Onneksi taas kerran isäni sai taottua minuun uskoa, että auto on hallinnassani ja kaikki menee hyvin niinkuin menikin. Silti tuo kerta on jättänyt muhun sellaisen pienen pelon noita Irlannin ihan rannikkoteitä kohtaan, kun ne oikeasti menevät välillä tosi hurjissa paikoissa. 

Oltiin nyt siis anoppilassa reilun 3h ajomatkan päässä keskiviikosta torstaihin ja sellainen hyvä juttu tässä oli, kun Fionn istui tulla ihan takana koiran kanssa, koiralle ei ekakertaa varmaan ikinä tullut matkapahoinvointia. Meidän kaikki tyypit muuten tasan tarkkaa istuu vähintään korokkeilla sinne esiteiniksi asti. Täällä on aika viililänsi noiden istuinten suhteen... Ihan normia, että jo 9kk ikäiset käännetään kasvot menosuuntaan ja monilla Fionnin kavereilla ei ole minkäänmoista istuinta enää käytössä. Joo ja varmaan viikottain näkee, kun taapero istuu kuskin sylissä lyhyillä matkoilla - oikeesti!!

Tässä tämä yksi Pulla oli ihan muina koirina sitä mieltä, että hän voisi ihan hyvin istua Fionnin turvaistuimessa :D :D Jaa ei vai :D En kestä tuota kiininjäänyttä ilmettä :D

***

Mutta sellaista juttuja tällä kertaa :) Olisi ihan hauska kuulla, mitä mietteitä heräsi koko autoilusta autoista ylipäätänsä ja kysyäkkin saa, jos joku kiinnostaa näissä Irlannin tavoissa :)

Ja superkivaa viikonlopun alkua hei kaikille! 




4 kommenttia on "Minä ja auto."
  1. Wow, onpa hyvän näköinen! En myöskään ole ollut koskaan mitenkään hirveän iso autointoilija, mutta vähän on alkanut kutkuttamaan juuri tuon mallinen auto. Siis sellainen, jossa istutaan vähän korkeammalla. Mutta taas meni eilen meidän vanha Toyota heittämällä läpi katsastuksesta, kuulemma 100%, niin kyl sen kanssa vielä todennäköisesti jokunen vuosi ajellaan, kun kerran hyvin toimii! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olin alkuun, et ihan sama minkänäköinen, mutta kyl sillä sit olikin vähän väliä 😁 Siinä meidän Rellussakin oli vähän korkeammalla ja se on kyllä kiva. Tämä rohjake tuntuu kyllä turvalliselta ajaa ja kai tuon parkkeeraamiseenkin tottuu ☺️

      Poista
  2. Tämä postaus oli just niin piristävän hauska ja erilainen! Just loistava esimerkki siitä, miksi itse luen blogiasi. Aiheet vaihtelee, ei aina samaa höttöä. On normaalia arkea ja elämää ja siitä normaalista arjesta löytyviä monia puolia. En muista ehkä koskaan lukeneeni postausta autoista ja kuitenkin suurin osa meistä ajelee joka päivä jollakin sellaisella. :) Mulle oli vuosi sitten vähän kova paikka, kun jouduttiin vaihtamaan autoa käytännöllisempään. Ihan hölmöähän se on, mutta jotenkin sillä auton "tyylillä ja tunnelmalla" vaan on jotain väliä minulle. Nyt mahtuu kyytiin kaksi lasta, kissa, vaunut ja tavarat, mutta silti olisin ajanut mieluummin bemarilla kuin volkkarilla. ;) No, hyvin mennään näinkin. Kivan näköinen tuo teidän auto, tykkään kanssa tuollaisista katumaastureista, vaikkei meillä ole ikinä ollut sellaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kivasti kirjoitettu ja kiva, että vaihtelevat aiheet ovat mieleisiä :)
      Ja en yhtään ihmettele, että bemarista luopuminen harmitti. Lainasin kerran kaverin bemaria ja sillä ajaminen oli kyllä ihan omaa luokkaansa. Nytkin sanoin Liamille, et ei mitään väliä mikä auto, mut BMW ois kiva 😂 Ei nyt ihan onnistunut, mut on tälläkin autolla ihan hyvä ja kiva ajaa. Mitä nyt automaattivaihteet aluksi jännitti, kun olen tottunut manuaalilla ajamaan.

      Poista

Kiitos, jos kommentoit. Olet huippu!