Uusia muistoja.

25.11.2017
Tänä aamuna tiesin herääväni maailman parhaimpaan näkyyn täällä Killarneyssa;
vuorille oli satanut lunta.

Täällä laaksossa lämpötila on vaihdellut 2-6 plussa-asteen tietämillä, mutta toki tuola yli 1000m huipuissa on paljon paljon kylmempää. Siispä laitoin jo illalla kameran ja kassin valmiiksi ja hurautin näköalapaikalle ennen auringon nousua.


Aluksi oli kovin pimeää, mutta sitten sain koko shown.


Aika latteiltahan nuo vuoret näissä lopulta näyttävät, vaikka kyseessä onkin Irlannin korkein vuoristo.


Ihaillessani itsekseni auringonnousua, vuoria ja lunta mietin taas samoja juttuja, mitä olen tässä kovasti pyöritellyt päässäni. Tässä alkaa olla kulunut vuosi noista viime talven tapahtumista.

Jokainen päivä on tuonut mukanaan muistoja ja  déjà vu-tunnetta - eikä ehkä sillai parhaimmalla tavalla... Mutta, jos jotain olen oppinut, olen ruvennut vähän katselemaan näitä tunteitani sivusta.
Tarkkailen ja otan etäisyyttä ja eihän tässä edes mitään hätää ole ollut.

Muistuttelen itselleni, että olen nyt eri tyyppi ja meidän elämä on ihan erilaista, kuin vuosi sitten.
Mulla on sosiaalisia ympyröitä, kavereita, arkirutiinit, kotoisa koti, tulevaisuudensuunnitelmia.


Tuleva joulunaika tulee varmasti olemaan haastava, koska viime vuosi meni niin penkin alle, mutta tajusin eilen, että hei nyt ei toistetakkaan niitä juttuja vaan luodaan uusia muistoja, mihin sitten palata.

 Kirjoitan ihan uutta lukua, mutta hyväksyn nöyrästi myös hetkellisen ahdistuksen tunteen. Paranemisprosessin epäilin kestävän pitkään ja takapakkeja on vuoden varrella tullut tasaisin välein, mutta ihan kunnon hyperventilointi paniikkikohtausta mulla ei ole ollut sitten viime Tapanin.


Uusia muistoja tuli tänään jo, kun viime vuodesta poiketen mentiin katsomaan Killarneyn jouluvalojen sytytys ja jouluparaati, mihin meidän Fionn otti osaa koulunsa kanssa.
Viime vuonna skippasin paraatin katselun, koska en kauheasti tykkää väkijoukosta. Se ei siis ahdista paniikinomaisesti vaan en tykkää tungoksesta, mutta itseasiassa tuola olikin aivan ihana tunnelma. 

Siis aivan ihana!

Kyyneleet pyrki silmäkulmiini, kun näin kaikki koristeet ja iloiset naamat, joululaulut ja tietysti koulunsa kylttiä ylpeästi kantavan oman poikani <3
(ig:ssä nähtävissä vielä stories-videoita)

Kenelle tahansa stressistä, ahdistuksesta taikka paniikkioireista kärsivälle kyllä suosittelen oikein tunkeutumaan oman mielen sopukoihin, että mikä se musta möykky on, mistä kaikki johtuu?

Ja sitten sille pitää tehdä jotain.
Mikään ei ole tärkeämpää, on se sitten jonkun riman laskeminen, kuin oma mielenterveys <3

Rauhallista viikonlopun jatkoa kaikille :)

4 kommenttia on "Uusia muistoja."
  1. Voin vain yrittää kuvitella sitä irl -näkymää!
    Ja tsempit, oot ihana <3
    Tämä joulu ja vuosi ja tulevaisuus on kaikki uutta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi muru sun on nähtävä nämä omin silmin ❤️ Ja kiitos! 😘

      Poista
  2. Ihanat maisemat<3

    Ja mulle auttaa meneminen siihen tunteeseen, sen salliminen. Purkaa sitä kautta ajatus/tunne yhdistelmää. Tunne on vaan energiaa, antaa sen tulla, tuntea miltä se tuntuu kehossa. Se haluaa vaan tulla kuulluksi ja ajatus tunne yhdistelmää oon purkanut menetelmällä 'onko se totta' eli onko tämä ajatus mikä nousee totta<3 olenko se minä? Tän avulla oon päässyt aina syvemmälle ja syvemmälle siihen ajatukseen minkä ns 'uskon olevan minä' mulla se on ainakin tällä hetkellä se tunne/ajatus yhdistelmä että oon arvoton ja kukaan ei kuule mua. Tunne joka laukaisee tän ajatuksen on ns syytön, jostain syystä oon vaan liittänyt tämän tunteen tähän ajatukseen. Tällainen purkaminen on auttanut mulla. Sallia se olo vaikka kuinka haluais vastustaa ja vaikka seistä päällä mieluummin kun tuntea näitä tunteita.

    Tsemppiä<3 uskon että se möykyn kuuntelu sinussa on suuri lahja sun lapsille<3 näillä jutuilla on tapana periytyä sukupolvilta toisille ja itse ajattelen et annan lapsilleni mahdollisuuden toisenlaiseen elämään kun käsittelen näitä asioita nyt itse<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuota mäkin harrastan, että annan vain sen tunteen tulla ja hyväksyn sen ja niinpä se usein helpottaakin. Ja tuota periytyvyyttä mäkin mietin ja olen valinnut puhua lapsille melko suoraan, että "nyt äidillä on taas vähän paniikki-olo, mutta kohta helpottaa". Mielummin sanon niinkuin asiat on, kuin peittelen ja vaikutan poissaolevalta tai sulkeutuneelta.

      Poista

Kiitos, jos kommentoit. Olet huippu!