Vihreä reppu.

2.2.2018
En muista nyt mainitsinko tuosta meidän taannoisesta Suomen reissusta sellaista seikkaa, että meidän Jamesin vihreä Fjällreven-reppu hukkui lentokentällä. Lasten kanssa matkustaminen on kyllä aikamoista tohinaa, mutta yleensä super tarkkana pidän lukua kaikista kamoista. En tiedä sekoittiko mun pakkaa pikkusen tuo jaettu vastuu miehen kanssa - yksin matkustaessa olen varmaan vähän skarpimpi. 

Olimme juuri keräämässä kimpsuja ja kampsuja, koska lentomme boarding oli alkamassa, kun yht'äkkiä tajusin, että vihreää reppua ei näy missään! Salamana mietin, että se jäi varmaan turvatarkastukseen, sillä Liam napattiin johonkin rutiini kopelointiin ja mä yritin samalla keräillä niistä muovilootista kaiken meidän omaisuuden samalla, kun kaitsin lapsia odottamaan meitä siinä vieressä.

Jälkeenpäin ajateltuna se paikka, missä ihan varmasti näin repun viimeksi, oli juuri jätettyämme auton pitkäaikaisparkkiin ja odotimme shuttle bussia terminaaliin. Kuva on viime kesältä tismalleen samasta tilanteesta.



No eihän siinä auttanut, kuin lähteä lennolle ja järkeilin, että kyllä me sen sitten saamme löytötavaratoimistosta takaisin tullessa. Kone oli vielä sen verran paljon myöhässä, että ehdin täyttää netissä löytötavaratoimiston katoamisilmoituksen.

Suomessa silmäilin tarkasti Dublinin lentokentän lost&foundin päivittyvää löytyneiden tavaroiden listaa ja yritin mätsätä kaikki vähänkin samalta kuulostavat kassit ja jäin odottelemaan voisiko joku noista olla ihan oikea match meidän repun kanssa.

Toki nuo Kånkenit on itsessään tosi arvokkaita ja kyseessä vielä hänen koulureppunsa, mutta sisältönä oli tietty Jamesin ja Elsin juuri saadut joululahjalelut, mitkä olivat ottaneet Suomeen mukaan ja samoin siskontyttöni syntymäpäivälahja ja Fionnin penaali. Erityisesti Elsin leluista repussa oli kaikista rakkaimmat ja aika surullinen tyttö meillä oli kertakaikkisesti.

Saavuimme takaisin Suomesta viikko repun katoamisen jälkeen. Heti, kunhan pääsimme ulos terminaalista, kävelimme löytötavaratoimistoon asiamme kanssa. Tiskin takana istui kaksi miestä ja esitin asiani. Tällainen reppu (samanlainen, kuin Fionnin burgundy) on kadonnut silloin ja tällöin, ilmoitus tehty, sisällä sitä ja tätä ja oltais nyt sitä hakemassa. Nämä virkailijat tutkivat koneelta tuon päivämäärän löytyneitä, eivät edes nostaneet pyllyään penkistä, eivät todellakaan katselleet ympäriinsä, missä edellisen viikon löytötavarat olivat ja vastaus oli, että jos ilmoitukseen ei tuossa viikon ajassa ole tullut vastausta, reppua tuskin löytyy.

Tässä vaiheessa oli aika suuttunut ja lannistunut olo. Mietittiin, että sen oli sitten joku matkustaja varmaan napannut siitä turvatarkastuksen linjastosta. Liam erityisesti närkästyneenä mietti, että toivottavasti ottajalla on sitten kivaa niiden lasten lelujen kanssa.

Mä en vain jotenkin jaksanut uskoa, että asia voisi olla näin. Tai en suostunut uskomaan ettei me enää ikinä nähtäisi tuota reppua. Seurasin lost&found listoja, vaikka tuolle meidän matkustusajalle ei päivittynyt mitään uusia tavaroita. Yhden green backpackin olin jo aikoja sitten mätsännyt ja samoin kids' backpackin, toys-kohteen ja kids' suitcasen.

Näistä tuli tasaiseen tahtiin standardi-ilmoituksia lentokentän sähköpostista, että Dear Sara, this is to inform you that the claim that you have made does not match the item of property that has been found.

Samanlainen näkyi sähköpostissani taas maanantaina ja sitten toinen!

Dear Sara, this is to inform you that the property you have reported as lost has possibly been found.

!!!

En voinut uskoa silmiäni! Soitin heti Liamille innoissani ja sitten yritin soittaa sähköpostissa mainittuun numeroon. Numero hälyytti kerran ja sitten sorry the number you are calling is does not exsist. Ja vaikka kuinka yritin, tuo numero ei toiminut. Googlasin lentokenttäpoliisin ja soitin heille ja sieltä sanotiin, että juu hei ei juuri ikinä vastaa juuri tuohon numeroon. Sori vaan.

Tässä vaiheessa aloin jo todella hermostua. Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä, kun kerta asun toisella puolella saarta! Reppu on löytynyt, mutta nyt en saa mihinkään mitään yhteyttä.

Tiistaina sitten aamusta lähdin taas selvittelemään asiaa lentokentän nettisivujen kautta ja kappas, sieltä löytyi tuo sama numero, paitsi sähköpostissa tulleesta numerosta puuttui yksi numero hah!

Ja sitten aloitin soittamisen. Soitin numeroon varmaan lähemmäs kolmekymmentä kertaa ja aina puhelu ohjautui automaattiviestiin. Tiesin, että toimisto menee ilta kymmeneltä kiinni ja joskus varttia yli yhdeksän päätin vielä kertaalleen kokeilla. Kuorin mandariinin samalla ja juuri, kun aloin pureskelemaan palasta, joku vastasi!

Mikä riemu! Ja riemu vaihtui miltei kyyneliksi, kun reppu todentotta oli siellä virkailijan käsissä! Olin niin älyttömän ilahtunut ja mietin mielessäni miten hullua, kun en ikinä lopettanut uskoa siihen, että tuo reppu vielä viikkojen päästä päätyisi meille. Repun referenssinumeroon liitettiin minun tiedot ja neuvottiin hankkimaan kuriiripalvelu noutamaan se toimistosta. 

Tässä kävikin sitten vielä hauskempi flaksi, sillä olin huhuillut Suomalaiset Irlannissa fb-ryhmässä ennenkuin kukaan vastasi tuohon numeroon, että olisko joku mahdollisesti lentokentän lähettyvillä tällä viikolla ja voisi tiedustella reppua minun puolestani? Eräs Corkin kaverini kommentoi siihen, että yhteinen ystävämme M on menossa tällä viikolla kentälle. Laitoin samoin tein viestiä M:lle ja pyysin tätä palvelusta. Me kun olimme just sopivasti nyt lauantaina menossa Corkiin käymään.

M ystävällisesti lupasi hoitaa asian ja lähetin hänelle kuvan repusta ja referenssinumeron. Hän oli nyt siis tänään perjantaina menossa lentokentälle ja siksi vielä eilen illalla soitin uudestaan löytötavaratoimistoon ilmoittaakseni, että ystäväni M tulee hakemaan repun. Virkailija sanoi, että hyvä, että ilmoitin ja laittaa tarvittavat tiedot tuohon referenssinumeron liitteeksi.

Sitten päästään osioon only in Ireland.

Tänään sain kello yhdentoista aikaan soiton hiukan tuohtuneelta ystävältäni M:ltä. Hän sanoi, että nämä nyt täällä toimistossa kivenkovaa väittävät, että moista referenssinumeroa ei ole edes olemassa. Ei löydy tietokoneelta, ei mistään. Sain virkailijan luuri päähän ja uudelleen tavattuani numeron, hän vain sanoi, että ei sellaista löydy! Miten ihmeessä voi yön aikana koko case hävitä taivaan tuuliin?! Kerroin, että kaverillani on repusta kuva, jospa he sen perusteella etsivät sitä? Juu ei käy, kun pitää olla tämä numero. Mietin, että voisiko kyseessä olla joku kuukauden vaihtumisesta johtuva ongelma? Edellisillan virkailija mainitsi, että tammikuussa löydetyt siirretään johonkin takahuoneeseen. Tähän langan päästä virkailija tuhahti, että miten hänen nyt pitäisi sieltä satojen laukkujen seasta tunnistaa joku reppu?! Yritin ystävällisesti taas muistuttaa, että ystävälläni on kyllä kuva repusta siinä kännykällään. All right then we'll call you back, sanoi virkailija ja mä jäin monttu auki miettimään, että mitähän taas hittoa tässä oikein tapahtui?!

Varmaan vartin siinä mietin kaikenlaisia skenarioita, pitääkö mun lähteä ajelemaan itse Dubliniin, kun kännykkään tuli M:ltä viesti: Löytyi! :´D vain Irlannissa :´D Mä sanoin heille, että mä näin sen tuon oven takana ja siinähän se oli!

Loppu hyvin ja kaikki hyvin. Reppu on nyt ystävän matkassa ja haemme sen hänen luotaan huomenissa ja onnelliset lapset saavat tavaransa takaisin. Hämmentävintä tästä tekee sen, että tuo referenssinumero osoitti lost&found-listalta sellaiseen tavaraan, mikä oli löydetty jo 9.1 (green bag). 

Me matkustimme Suomeen 8.1 ja näin jälkeenpäin ajateltuna reppu taisi jäädä bussiin, mikä kuljetti meidät sieltä parkkikselta lentokentölle. Joka tapauksessa, kun saavuimme Suomesta 15.1 ja kävimme kysymässä repusta, se oli jo kaiken järjen mukaan löytötavaratoimistossa - mitäpä, jos ne virkailijat olisivat vain silloin nostaneet peppunsa penkistä ja katselleet vähän tarkemmin ympärilleen?! 

Oli miten oli, tällä tarinalla on nyt erityisen onnellinen loppu ja olen tässä viikon mittaan miettinyt, miten hirmuisen voimakas tunne mulla oli, että saataisiin reppu takaisin noiden viikkojen aikana, kun oikeastaan mitään johtolankoja tai toivoa ei edes ollut. Mulla on kyllä tapahtunut tällaisia tunteita asioista aikaisemmin. Esim. jo alkuraskauksista olen tiennyt lasteni tulevat syntymäpäivät ja ne ovat pitäneet kutinsa, kun on vain ollut sellainen tunne.

Liam oli sitä mieltä, että nyt voisin saada tunteen tämän illan Euromillion jackpotin numeroista :D 

Huh mikä romaani, mutta olisi super hauska kuulla, oletteko te koskaan löytäneet mitään totaalisesti hukkunutta/kadonnutt tavaraa? Ja huippua viikonloppua hei myös!




6 kommenttia on "Vihreä reppu."
  1. Hyvä, että reppu löytyi! :) Meni kyllä just niin kuin Irlannissa yleensä asiat, huhhuh! Olisin varmaan repinyt pelihousuni muutamaan otteeseen tuossa tilanteessa..Mut loppu hyvin kaikki hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietinkin, että ehkä vain täällä asuvat voivat tietää, miten erityisen irlantilaisittin tämän meni :D Kyllä kieltämättä tänään meinasin jo suutahtaa sille puhelimen naiselle :D

      Poista
  2. Ei vitsit, ihan mahtavaa että reppu löytyi!! Ihanaa :) Mulla oli taannoin rakkain kaulakoru (lasten nimikirjainlaatat) hukassa, riisun sen aina samaan paikkaan ja yhtenä aamuna ei vain löytynyt. Itkin pari päivää sitä ja lopulta luovutin kaikki paikat etsittyäni. Sitten yhtenä päivänä blim! Se olikin eteisen lipaston päällä. Siitäkin olin etsinyt useamman kerran tuloksetta. Vitsi se tunne kun jotain niin tärkeää löytyi <3 Kivaa viikonloppua!
    -eevaos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä pitää vähän itseä nipistää ja en ehkä usko tätä juttua todeksi, kunnes oikeasti pitelen sitä käsissäni myöhemmin tänään ❤️ Ja huh toi kaulakoru! Onneksi sekin löytyi!

      Poista
  3. Voi miten ihanaa, että saitte repun takaisin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö! Mä luulen, että ne repun lelut pääsee nyt oikein teholeikintään, kun ei olla niitä kuukauteen melkein nähty!

      Poista

Kiitos, jos kommentoit. Olet huippu!