SARA // HOUSEFIVE

Irlantilaisten ja Suomalaisten koulujen eroista.

29.3.2017
Tämä teksti on ollut tässä mielen päällä jo jonkin aikaa. Tietenkin on kiinnostavaa aina lueskella miten eri maissa tehdään Suomeen verrattuna asioita ja vaikka en ihan vielä konkari näissä koulujutuissa olekkaan, niin toki olen nyt ollut kolmatta vuotta jo koululaisen äiti täällä Irlannissa ja pikkuhiljaa alkaa asiat valjeta minullekkin :) 

Ensinkin olin alkujaankin hyvin positiivisella mielellä irlantilaisesta koulusysteemistä. Toki, kun tulee Suomesta, vertauskuva on se 10+ koulusysteemi, katsoo asioita melkoisen kriittisesti. Jokatapauksessa, kun meidän F aloitti 4,5-vuotiaana Junior infants-luokalla, olin todella ilahtunut miten koulupäiviin mahtui paljon leikkiä, laulua ja loruttelua. Hyvin eskarimaista menoa siis.

Eskarihan täällä on erikseen nimellä play school. Tuota leikkikoulua tarjoaa valtio ilmaiseksi yli 3-vuotiaille siihen asti, kun menevät kouluun 3 tuntia arkipäivisin. Vastannee Suomen kerho-toimintaa. Elsi käy maanantaista perjantaihin klo 12-15 play schoolissa ja syyskuusta eteenpäin sitten aamuisin klo 9-12  koulun aloitusta edeltävän vuoden. 


Koulu aloitetaan 4,5 - 5,5-vuotiaana. Uuden vuoden sijaan ns. cut off point sille, kuka milloinkin aloittaa koulun, on 1.4, mutta tämäkin on häilyvä ja tiedän toukokuun lapsia (ja jopa kesän lapsia), ketkä ovat menneet kouluun pikkusen päälle neljävuotiaana ja sitten taas helmi-maaliskuun lapsukaisia, ketkä aloittivat koulunsa ikäänkuin vuotta myöhemmin. Meidän pojat ovat näin siis luokkansa nuorimpia, mutta esim. Jamesin ollessa play schoolissa, opettajat kyllä olivat sitä mieltä, että hän on ehdottomasti valmis junior infants-luokalle, kun taas saman ryhmän toinen poika, kuka pari viikkoa J:tä vanhempi, jäi vielä heidän kehoituksestaan toiseksi vuodeksi leikkikouluun.

Koulu siis alkaa junior infants-luokalle, missä alkuun tutustutaan koulumaailmaan ja sitten pikkuhiljaa siirrytään opettelemaan lukemista ja kirjainten kirjoittamista ja numeroita. Tänä vuonna tuli uusi oppari ja lukemisen opettelu tehdään foneettisesti ja täytyy sanoa, että kahden lapsen otannalla, tämä systeemi on paljon parempi. Ei sillä; Fionn oppi myös nopeasti ja hyvin lukemaan, mutta Jamesista huomaa, että hän tajuaa sen sanojen muodostumisen idean vielä jotenkin paremmin. Osaa siis foneettisesti lukea jo tosi vaikeitakin pitkiä sanoja.

Junior infants-luokkaa seuraa senior infants, mikä ehkä sitten vastaa eniten Suomen ekaluokkaa. Siitä eteenpäin luokat 1st class, 2nd class ja niin edelleen kuudenteen luokkaan asti, mitkä käydään ala-asteella hyvin Suomalaiseen tapaan. 

Tämän jälkeen siirrytään secondary schooliin, mikä kaikkineen on ikäänkuin ylä-aste ja lukio yhdessä. Ensimmäiset kolme vuotta on ilmeisesti melko yleispätevää opetusta, minkä päätteeksi tehdään junior certs-kokeet. Nämä ei sillätavalla vielä vaikuta oikein mihinkään (Saara tai joku muu Irlannissa asuva voi korjata), mutta samalla voi jo ruveta miettimään, mihin haluaa suuntautua tulevaisuuden opiskeluissa. Nimittäin viimeisenä kahtena vuotena sitten paneudutaan siihen, mitä haluaa painottaa leaving cert-kokeissa (vert. ylioppilaskokeet). Tuohon yläasteen kolmannen vuoden perään voi ottaa sellaisen vähän kymppiluokkamaisen vuoden nimeltään transition year. Ideana on, että nuoret voivat tehdä lyhyitä työharjotteluita eri aloilla ja näin sitten miettiä, mikä heitä todella kiinnostaisi. Transition year on vapaaehtoinen suurimassa osassa maata, mutta esimerkiksi Clifdenin yläasteella se oli pakollinen. Leaving cert-tuloksilla sitten haetaan opiskelemaan jatko-opiskelu paikkaa, mikä voi usein aueta vähän mistä tahansa päin maata. 


Joka tapauksessa palataan nyt tähän hetkeen ja tosiaan meidän pojat ovat nyt junior infants-luokalla ja Fionn 1st class-luokalla. Olemme olleet ihan tosi tyytyväisiä lasten uuteen kouluun ja pienen alkukankeuden jälkeen, molemmat ovat sujahtaneet helposti mukaan uusiin luokkiinsa, opettajat ovat tosi mukavia jne. Ainut, mikä nyt on tuonut vähän haastetta on, että tuo esikoinen tosiaan on luokkansa nuorin, kun Clifdenissä noita alkuvuoden lapsia oli iso liuta. Tämä tarkoittaa, että odotukset toiminnasta on ehkäpä niiden jopa puoli vuotta vanhempien lasten tasolla ja muutenkin luokka tuntuu täällä Killarneyssa paljon vaativammalta. En tiedä johtuuko opettajasta sitten? Läksyjä tulee mielestäni aika paljon ja vaikka F siis on todella hyvä kaikissa aineissa, välillä tulee mietittyä, että hetkinen; Suomessa hän ei olisi edes vielä mennyt kouluun! Usein siis sydäntäni raastaa joutua nalkuttamaan läksyjen tekemisestä, koska samanikäiset Suomi-kaverit vasta kirmailevat eskarissa. Suurimmat 'odotukset' on itsenäisyydessä ja tavaroista huolehtimisessa ja en sitten tiedä olisinko, jos olisin tiennyt pompun senior infantseista 1st classiin olevan näin iso, laittanut molemmat pojat kouluun vasta vuotta myöhemmin? 


Toisaalta sitten, kun taas katsoo tuota play school-menoa, he olisivat varmasti olleet ihan tuhottoman kyllästyneitä sielä yhden ekstra vuoden? Molemmat siis tykkäävät koulusta ihan älyttömästi! Olen Suorastaan ällistynyt, kuinka upeasti molemmat lukevat ja kirjoittavat ja Fionn vielä suomeksi myöskin. Mutta joutuuhan joku aina olemaan luokastaan se nuorin ja ns. loppuvuoden lapsi. Meillä näitä nyt sitten on vain kaksi ja se tietysti näin vanhemman näkökulmasta vaatii enemmän vielä tukemista, jos haasteita ilmaantuu.


Se mikä ihmetyttää Suomeen verrattuna, on miten vähän täällä on mitään tukitoiminta-resursseja. Ei ole koulukuraattoria, ei edes kouluterveydenhoitajaa ja mietin, että miten ihmeessä vaikka lukihäiriöisiä tai muita erityislapsia tuetaan? Täällä ilmeisesti aika helposti ainakin laitetaan lapsi kertaamaan luokka-aste tai toisin sanoen jätetään luokalleen. 

Suomalaisten opettaja-kaverin kanssa jutellessa kyllä ihastelen yhä edelleen Suomalaista systeemiä. Tuolta meidän koulustahan kävi juuri rehtori ja pari muuta opettajaa opissa Yli-Torniossa ja kyselivät minulta kovasti pukeutumisvinkkejä helmikuun pakkasiin :) Matkan tuloksena käynnistettiin  Sewsaw-systeemi koulun ja vanhempien välille, mikä löyhästi muistuttanee Wilmaa. Lähinnä mielestäni eniten on kuin koulun ja vanhempien yhteinen facebook. Mitään tiedotteita sielä nimittäin ei vielä ole ollut vaan videoita ja kuvia lasten koulupäivistä ja spesiaali-aktiviteeteista (World book day-naamiaiset esim.)

Onhan tämä erillaista, mutta on täällä mielestäni tosi hyviäkin juttuja. Yllättäen koulu-uniformu on mielestäni ihan ykkönen. Joskin sitten muuta vaatetta lapsi ei ihan hirmuisesti edes enää tarvitse, mutta on niin helppoa, kun tiettyinä päivinä puetaan full uniform ja toisina sitten koulun college-asu, P.E-uniform. Uniformut parhaimmillaan vievät fokuksen pois perheiden tulo-eroista tai muista lähtökohdista enkä kertakaikkisesti keksi niistä mitään huonoa sanottavaa. 

Elsillekkin pitää aina keksiä "läksyjä"


Toisekseen täällä mielestäni koko koulu on jotenkin yhtenäisempi ja toimintaa eri-ikäisten ja eri luokkien kesken on todella paljon ja enemmän kaikki tuntee kaikki-meinikiä. Enkä jaksa ymmärtää miten tuo rehtori tuntee joka ikisen lapsen nimeltä ja antoi jopa henkilökohtaiset syntymäpäiväkortit poikien syntymäpäivinä (ja kaiketi tekee näin kaikille koulun yli 300 oppilaalle?)

Myöskin olen kokenut erityisesti nuo infants-luokat positiivisena juttuna. Tai siis mietin, että jos meidän James 5-v lukee ihan täyttä häkää ja harjoittelee kirjoittamista ja miten kivaa tuo oppinen heille on ollut, niin voisiko sielä Suomessakin toimia paremmin, jos eskari-juttuja ruvettaisiin tekemään jo näiden vuotta nuorempien kanssa. Että onko tuo oikeasti jo hyvä herkkyyskausi omaksua tällaisia juttuja? Tietysti meillä on sinänsä loistava tilanne, että koska olen kotona, koulupäivän jälkeen ehditään vielä leikkiä ja lapset saavat paljon sitä lapsellista vapautta, minkä puutuumista sieltä Suomesta käsin voidaan kauhistella koulun alkaessa jopa 4-vuotiaana. Englannissa sitten käsittääkseni onkin paljon kurinalaisempi systeemi odotukset pienemmiltä jo aika korkealla (samoin Ranksassa?). 


Välillä mietin, miten hassua, että mulla on jo kaksi koululaista ja miten erilaista tämä vanhemmuus on sen myötä jo tämän ikäisten kanssa. En halua ehdoin tahdoin miettiä Irlannin systeemien miinuspuolia, sillä täällä me nyt asutaan ja näillä mennään. Pääasia meille on, että koulu on lapsille mielekästä ja sielä on kivoja kavereita ja mahdollisuus hauskoihin iltapäivä-harrastuskehoihin, mitkä on olleet pojille mieleisiä. 

Toivottavasti tämä vähän avasi Irlannin kuvioita kiinnostuneille ja olisi hauska lukea muidenkin maiden kokemuksia ja vaikka ihan siitä Suomen uudesta opparista ja tämänhetkisestä tilanteesta?

Muitakin ulkosuomalaisuus-postausideoita voi heitellä :) Kuulemisiin pian!

Äitienpäivän asua.

26.3.2017
Tiedättekö varsinainen äitienpäivä täällä. Tuossa nuo lapset leikkii ulkona kaveriensa kanssa; esikoinen pikkusen etäämmällä futista isojen poikien kanssa ja kaksi pienempää seuraavan talon naapurin tytön kanssa tuossa ulko-oven edessä kuuloetäisyydellä ja mä kun ensin aikani istuskelin ulkopenkillä toimettomana, päätin sitten tulla tähän tietokoneelle siirtämään päivän kuvia. Ja kun kenelläkään ei ole vielä nälkä tai muukaan hätä, niin kirjoittelen nyt sitten samalla vähän muistiin päivän tapahtumia :)



Kellojen siirto ei periaatteessa toistaiseksi aiheuttanut mitään toimenpiteitä, mutta mies antoi mulle pienen aamulevon, mistä tosiaan haaveilinkin ja sen seurauksena kello oli jo noustessani melkein 10 uutta aikaa, että ei kyllä ehditty lähtemään tunnin päähän Corkiin iltapäiväksi, mitä oltiin vähän suunniteltu. Liamilla oli nimittäin nyt vielä illasta töitä ja niinpä suunnattiin kuitenkin vähän kotikulmilta pois tuohon viereiseen Traleehen. 

Ilma oli taas mitä kaunein ja vähän kyllä pähkäilin, mitä ihmettä pukea, kun jotenkin järjenvastaista ihan mitään kesähepeneitä kaivella kaapista. Sen verran kevyempää kuitenkin valitsi, että Lindexin tummansinisen pellavaisen t-paidan, H&M:ltä joskus aikanaan hankitun pellavaisen bleiserin, ballerinat jalkaan ja sitten toki nuo samat farkut, mistä kirjoitelinkin vähän aikaa sitten. Ne löytyy päältä miltei joka päivä :) Tämmöinen simppeli kevätasu. Voisin kuvitella kesällä pukevani vaikka farkkushortsien kaveriksi.



Mies lupasi tarjota äitienpäivä-lounaan ja kai siksikin ettei hänen tarvitsisi kokata ja mielessäni oli tämä söpö fish&chips-baari. Tämä Quinlan's on tällainen pieni ketju ja heidän ravintolat ovat aika söpöjä, mutta meillä kävi melkoinen tuuri, sillä tuola Traleen ravintolassa on tasan yksi pöytä, mihin mahtuu enemmän kuin kaksi asiakasta samalla kertaa ja se vapautui juuri, kun kävelimme sisään.



Eihän me tuollaisia ranskiksia ja muita uppopaistettuja usein syödä, mutta silloin tällöin ne ovat ihan taivaallisia. Tai no mä valitsin pannu paistettua seabassia (suomeksi??), salaattia ja sitten vähän muiden lautasilta varastin perunoita.



Meitä rupesi naurattamaan Fionn, kun on nyt parhaalta kaveriltaan oppinut tällaisia isojen poikien juttuja. Dab ja bottle flip game ja mitä näitä nyt on :) Alkaa meidän perheeseenkin pikkuhiljaa hiipiä kaikkia cooleja koululaisten ilmiöitä. Tohkeissaan selitti emojeista ja joka toinen sana on tällä hetkellä awesome :)


Tuo Tralee on kyllä jännä paikka. Rakennukset on tosi kauniita ja muistuttaa minua Dublinista ja jopa  Lontoosta. Toinen toistaan parempia kuvaustaustoja, mutta jotenkin paikka on vähän sellainen sieluton ja lattea. Ei ole mitään sykettä taikka iloista meininkiä, mitä täältä Killarenysta kyllä aistii. 

Haluan kyllä palata pian kuvailemaan noita rakennuksia ja ruokailun jälkeinen puutarhakauppareissukaan ei toteutunut tänään eli täytynee tuo parinkymmenen minuuttin matka taittaa taasen pian. Meille tuli sittenkin vähän kiire palata kotiin, kun Liamin työt oli alkamassa.

Ei kyllä mun täytyy nyt patistella lapset mukaani ruokakauppaan, että saadaan vielä jotain illallistakin aikaiseksi! En oikein yhtään tiedä mihin aikaan heitä pitäisi nukkumaan tänään yrittää saada :D

Mutta kuulemisiin ja rauhallista uuden viikon alkua <3 

Äiti ja lapset taas rannalla.

25.3.2017
Jaksattekohan te enää näitä mun iänkaikkisia rantakuvia :D Niitä olisi nyt siis vielä luvassa ja pientä varaslähtöä kesätunnelmiin. Uskallankohan edes sanoa, mutta täällä on lämpöasteet kivunneet jopa +17 asteeseen. Perjantaina vietettiin Jamesin syntymäpäiviä leikkipuistossa hengailemalla ja tänään lauantaina iltapäivällä poikien Gaelic football-treenien jälkeen lähdettiin rannalle. Olen niin henkeen ja vereen rantatyttö, että tuola merituulessa kyllä unohtuu kaikki stressi ja murheet.  

Valtavilla dyyneillä on vain niin huippua kuljeskella ja ihmettelen itsekkin, että miten kaikista korkeimmillakin kukkuloilla on korkean paikan kammoisella aivan rauhallista olla? Ehkä siksi, että sitä tietää jyrkänkin hiekkasärkän olevan lopulta upottavaa hiekkaa ja pehmeää alastuloa :)

Lapset keksivät vaikka mitä seikkailuja ja lemppari taitaa olla ihan perinteinen kieriminen alas mäkeä pitkin. Oli kyllä kaikki korvantaustat ja varpaanvälit täysi rantahiekkaa, kun vielä illasta kylvetin heidät :)

Elsi jemmasi kourallisia simpukoita repun taskuun. 

Lapset leikkivät keskenänsä ja koira juoksenteli ympäriinsä, istui välillä viereeni huilaamaan ja sitten hävisi taas tutkimaan paikkoja. Ja minä nautin ja keräilin d-vitamiinia.

Pienestä sitä onni on kiinni; auringon paistetta ja aaltojen tasainen taustalla humiseva rikkoutuminen rantavesiin tekivät tästä päivästä niin erityisen hyvän.

Täällä on nyt sunnuntaina äitienpäivä. Itse en vieläkään oikein osaa mieltää ajankohtaa oikeaksi, vaikka ilmeisesti lapset ovatkin askarrelleet jotain yllätyksiä koulussa. Radiossa, ajomatkalla rannalle, joka toisessa mainoksessa mainittiin Mother's day ja siinä näiden tyyppien hyöriessä mietin miten erityisen mukavalta tuntuu, että heillä on niin hyvät kemiat ja selkeästi tykkäävät olla yhdessä. Että vaikka nuo pienet ikäerot alussa tuottivat enemmän ihan konkreettisia lastenhoitohommia, nyt voimme sitten nauttia työn tuloksista ;) Kovin olen kiitollinen lapsukaisistani.

Sellainen toive nyt tähän sunnuntaiseen äitienpäivään olisi, että voisin vähän pötkötellä aamusta itsekseni sängyssä. Vaikka usein heräilenkin lasten ääniin heti kukonlaulun aikaan, en ole ihan hirmuisen hyvä aamuihminen. Tarvitsen sellaista hissuuksiin olo-aikaa heti ensimmäiseksi, mutta tietysti 99% aamuista jollakulla heistä on erityisesti minulle heti asiaa, kun silmäni suvaitsen avata :) 

Toisaalta yritän miettiä, että todennäköisesti parin vuoden päästä joudun itse heitä herättelemään päivän toimiin ja nämä aamuiset päälläni pomppimiset ovat historiaa. 

Jokatapauksessa rauhallista ja rentoa sunnuntaita kaikille ja muistakaa keräillä voimia tulevaa viikkoa varten tekemällä jotain oikein ihanaa ja mielekästä. Mä olin vähän ajatellut, että ottaisin sunnuntai-illan traditioksi tehdä yhtä meditaatio ja venyttely dvd:tä. Sehän olisi mainio viikon ja viikonlopun lopetus :) Mutta nyt nukkumaan ja toivottavasti kesäaikaan siirtyminen ei tuota kenellekkään turhan paljon menetettyjä yöunia.