Salt water for the wounds.

6.4.2016




Vielä viimekerralla kirjoittaessa jaksoin olla positiivinen, mutta sitten tämä välissä ollut viikko tuntui kuin mustalta aukolta. Usko alkoi todella alkaa olla lopussa loputtomista yh-päivistä, tylsistyneistä lomalaisista ja oikeastaan ihan yksinäisyydestä. No siitäkin selvittiin ja vihdoin viikonloppua kohti alkoi elämä voittamaan. Ihana sister-in-law (mikä onkaan suomeksi) tuli kylään lauantaina ja toi todellisen piristysruiskeen. Ja sitten koitti vihdoinkin miehen vapaapäivät. Tosiaan ensimmäiset kolmeen viikkoon, huh.

Että jos ei paljon täällä kuulunut, niin elämä pyöri aika lailla vain selvityessä :D Mutta siitä olen ihan hirmuisen ylpeä ja iloinen, että jumppailin kaikki jumppani kaikkin viikkojen läpi ja kieltämättä oli mukava joutua ostamaan kokoa pienemmät farkut :) Ja eilen sain vihdoin sitten sen kännykänkin!

Jos joku ihmettelee, miten hitsissä sen saaminen on voinut kestää näin kauan, täällä pitää kaikkiin sopimuksiin olla proof of address eli esim. tiliote paperiversiona, missä on alle 3kk päiväys, taikka jokin utility bill/ kotitalouslasku. Sillä siis osoitetaan asuvansa omassa osoitteessaan, kun mitään muutoilmoituksia täällä ei maistraattiin harrasteta samalla tavalla kuin Suomessa. Ei ole olemassa sotuja, minkä myötä virkailijoille näpsähtää kaikki tiedot sinusta. Meillä on näillä surullisen kuuluisilla reissuilla ollut mukana joko sitä ainoaa laskua (vesimaksu), mikä on ainut lasku, mitä ei tunnisteta proof of addressiksi. Kerran operaattorin tietokonesysteemi kaatui kesken prosessin ja eilenkin sitten meinasin tulla probleemi, kun miehen pankki oli tavannut meidän osoitteen väärin osoitteeseen ja se ei ollut yhteneväinen operaattorilla olevaan osoitteeseen kirjoitusasultaan. Luulin jo ettei koko hommasta taaskaan tule mitään, mutta fiksu myyjäkundi sitten muutti meidän osoitteen heillekin väärinkirjoitukseksi ja vihdoinkin saatiin minullekkin puhelin. On kyllä kiva olla tavoitettavissa ja jopa odotin, että saan taas anoppiin yhteyden :))

Tuo ylimmän kuvan mietelause on saanut minut jo hymyilemään pidempään. Päätee ainakin minulle täydellisesti. Eilen pääsi Liamkin meidän ja koiran kanssa rantaan. Pulla on niiiin rantakoira! Ihan mahtava ystävä muuteskin. Terapiakoira <3

Mitäs teille muille kuuluu? Mä yritän nyt palauttaa tämän blogin vähän parempaan rytmiin tämän epäloman jälkeen ;) Ehkäpä tuolla uudella luurilla koklailen niiden reseptivideoidenkin kuvaamista :)) Sara xxx