Pääsiäislomalla.

15.4.2017
Huh, viikko vain vilahti ja täällä kovin hiljaista. Eilen päivittelin Liamille, että milloinkanhan se meidän netti taas avautuu? Mihin hän vastasi, että niin sehän avautui jo pari päivää sitten. Että kiitti vaan tiedosta! :D Ei sillä; käytiin miehen vanhempien luona kylässä sunnuntaista maanantaihin (ajomatka 3h suuntaansa), pojilla oli gaelic football-leiri tiistaista torstaihin ja Fionnilla tiistaina ja torstaina lisäksi Taekwon-do harjoitukset ja meillä oli keskiviikkona koko päivän Corkista kavereita kylässä. Ja tämän lisäksi kaikki lapset ehtivät sairastaa sellaisen 12h korkean kuumeen, mitä itsekkin vissiin kuumeettomana podin eilen, kun oli niin kökkö olo etten edes lenkille uskaltanut lähteä. 

Yritän muistutella itselleni, että tämä blogi ei ole työ vain harrastus ja tietenkään en tykkää tällaisista hiljaisemmista kausista, kun ne heti vaikuttavat inspiraatioon ja sielä toisellakin puolella olette hiljaisempia, mikä vaikuttaa motivaatioon kirjoitella. Anyhow, mun elämässä tulee ainakin näitä kiireisempiä kausia erityisesti lasten loma-aikoina, että mun vain pitää olla jossain ihan muualla, kuin näyttöpäätteessä kiinni. Nyt tyypit jäivät tyytyväisinä värittämään aamupalan jälkeen värityskuvia keittiöön ja sanoin, että nopskaan käyn vähän tietokoneella hommissa. Kaikki on tyytyväisiä :)



Pääsiäinen kuiteskin nyt. Mähän olen aina ollut aika anti-pääsiäinen ja tästä sain vanhaan blogiin kerran yhden aika hirveän kommentinkin joltakulta, kenelle pääsiäinen oli uskonnollisessa mielessä todella tärkeä. Ymmärrän tietenkin katsantokannan hänen puolestaan, mutta hän ei tainnut ymmärtää minun kantaani. Ei-kirkkoon kuuluvana pääsiäinen merkitsee minulle enemmän näitä pupuja, tipuja ja narisseja. Lapsuudesta muistan, että pääsiäinen oli ihan tuhottoman pitkä, kun pyhinä ei edes kavereita saanut nähdä, ulkona oli yleensä joku räntälosssakko tai kunnon takatalvi. 

Vasta nyt lasten myötä olen ruvennut pikkuisen tsemppaamaan ja meiltä löytyy muutamia kivoja pääsiäiskoristeita. Mitään ruokatraditioita meillä ei ole, mutta ehkäpä jos mies olisi vapaallaa, niin saattaisi laittaa itseleen ja lapsille lammasta. Me taidetaan syödä huomenna jotain avocado-papusalaattilinjaa :)

Lapset saivat sellaiset isommat kuin minun nyrkinkokoiset suklaamunat koulusta ja harrastuksista. Kukin omansa. Täällähän ei siis Kindereitä lukuunottamatta harrasteta yllätysmunia vaan suklaamunat ovat vain sellaisia onttoja, no, suklaamunia. Lisäksi pääsiäispupu tuo joskus Ikeasta ostettuihin isohkoihin pahvimuniin pienet yllätykset (pojille jojot ja Elsille kiilusilmä pehmo-avaimenperän). Ne on näillä se juttu ja tyypit tohkeissaan puhuvat pääsiäispupusta kuin joulupukista, vaikka en itse todellakaan ole tästä sepitellyt mitään juttuja. Täällä (ja sielä Suomessakin kai nykyään) kaupat ovat pääsiäisenajan miltein normaalisti auki, mutta Pitkäperjantai on se ainut päivä vuodesta, kun missään kaupassa ei saa myydä alkoholia ja ravintolat ja pubit ovat kiinni. Hotelleja lukuunottamatta tietty eli Liam viihtyy töissä tämänkin viikonlopun tiiviisti :) Tai sen verran vietetään perheaikaa, että huomenna mennään puoliltapäivin leffaan katsomaan Moana/Vaiana, mikä on varmasti onnenomiaan mun rantahippikaipuuseen. 

Mulle tulee aina tässä Huhtikuussa ihan hirmuinen tarve päästä jo kesäfiiliksiin ja kaipaan niin lämpöä, rusketusta, varvassandaaleja jne. Roudasin eilen mun kesävaatelaatikon esille ja sovittelin kaikki viime kesän kesävaatteet :) Oi että! Siis kuinka ihanaa olisi tässä loppukeväästä lähteä johonkin etelän lämpöön, mutta valitettavasti nuo miehen loma-ajat sijoittuvat talveen (plaah) eli tiedossa on sitten ens tammikuulle haave johonkin Kanarialle kaiketi. Jospa nyt me edes sitten sinne Suomeen päästäisiin Heinäkuussa? Viime kesänähän meillä kävi kunnon flaksi, kun täällä oli vain satanut koko sen meidän Suomi-loman ja meitä hellittiin lämpimillä +25-keleillä. 

Mut vähän Suomi-ikävään tiedossa helpotusta, koska mun äiti ja isä tulee tänne ensi viikolla kylään!!! Niin parasta ja ihanaa ja ja ja! 

Alkuviikko täytyy sit käyttää järkkäillessä vähän tilaa tuonne vierashuoneen kaappeihin ja muutenkin täytyy siivoilla eteisessä ajelehtivat futisbuutsit ja muut harrastusvälineet sivuun. Tänne on vähän lupailtu kauniita kevätpäiviä heidän lomallensa ja näyttäisi siltä, että päästäisiin tuon siipankin kanssa vähän viettämään vapaailtaa. Kuinka kivaa :)

Ja nyt tätä juttua taas tulisi loputtomasti :D :D Taidan nyt jättää tämän tähän ja palata ihan pian sitten oksentamaan loput puheripulista pihalle ;) Tai sen Irlannin ärsyttävät asiat-postauksen mietiskelin toteuttavani videomuodossa. Saas nähdä, mutta nauttikaan pääsiäisestä, mitä ikinä se teille merkitseekin, ja kuulemisiin :)



Kirsikan kukkasia.

8.4.2017
Noiden Tukholman tapahtumien johdosta ei hirmuisesti tehnyt mieli kirjoitella tänne mitään hömppää, mutta päätin silti tänään palata kevyemmillä aiheilla. Ehkäpä kaikki tarvitsee vähän kirsikan kukkasia muistamaan, miten kaunis tämä maailma onkaan <3





Eilen oli miehen vapaapäivä ja lapsilla alkoi kahden viikon pääsiäisloma. Pojat menivät suoraan koulusta kavereille leikkimään ja mietittiin, että miten nautittaisiin upeasta kevätsäästä? Päätettiin suunnistaa tuohon vähän matkan päähän Muckross house-nimisen entisen hienon kartanon turistikahvilaan iltapäiväkahveille, koska heillä oli varmasti jo terassi auki. Täällä on yllättävän vähän ulkoterasseja yhtään missään! Ja kauniina päivänä, kun nimenomaan tekisi mieli nauttia kahvilan antimia ulkona. Saatiin hyvällä lykyllä pöytä, vaikka päädyimmekin jakamaan sen Britti-turistien kanssa. 





Tuo on kyllä kiva kohde tässä lähellä ja puutarha ja tilukset pidetään ihan mielettömässä kunnossa. Ja nämä vaaleanpunaiset ihanuudet ovat juuri puhkeamassa upeimpaan kukkaan. Onhan kirsikkapuita muuallakin, mutta tuo irlannin lajike on sellainen, missä kukinnot kukkivat tuollaisina ihanina hattaramaisina ryppäinä. Niin hurmaavia ja joka vuosi jaksan haltioissani ihastella. Liam vain nauraa, kun on kasvanut näiden kanssa, mutta onneksi Elsi on yhtä ihastuksissaa :)





Täytyy sanoa, että oli kyllä niin häikäisevän aurinkoista, että hyvä, että kamerasta näki, mitä kuvia oli ottanut. Nämä siis vain todella räpsäisty automaattiasetuksilla ja toivoin, että jos nyt edes joku tarkka otos löytyisi, että blogiinkin saisin aineistoa. Ottaa vähän koville tämä netittömyys-case, mutta tuon wifi-boksin pitäisi tosiaan avautua ens viikolla etten olisi miehen kännykän varassa. Ja sen omankin kännykän saan jo onneksi 19. päivä. 





Juu auringossa on jopa helteisen lämmintä ja varjossa tietysti vilpoisempaa. Tässä seuraan mielenkiinnolla tyttären edesottamuksia. Meillä on taas vähän ollut viimeaikoina tällaista...





Tuossa olikin taas vähän seesteisempää aikaa välissä ja nyt sit taas vaihe. Siinä mielessä hyvä, että on useampi lapsi, että aika helposti muistaa minkäkin ikäkauden hommelit; jaa tämä oli nyt taas tämä ikä kuin xxx. Neuvotellaan aika paljon monenlaisista jutuista ja kun tyypillä on isänsä itsepäisyys ja minun tempperamentti - huhheijaa.





Kalkkilaivan kapteeni moi! 





Mut siis hänhän vain halusi, että hänestä otetaan kuvia tässä kauniissa kohdassa. Ja niin me sitten otettiin ja hän sai hetkuttaa sydämensä kyllyydestä kukkastensa kanssa :) 





Onneksi oli daddy mukana ja ehkä ne kiukkuisuudetkin unohtui, kun takaisintulomatkalla pieni nukahtikin päiväunille pitkästä aikaa. On hän vielä kuiteskin onneksi niin pieni <3

Mä muuten keräilen tässä aineistoa postaukselle Mikä Irlannissa ärsyttää? Eli stay tuned ja huippua viikonloppua <3

Jumppa-katsaus.

3.4.2017
Voi teknisiä ongelmia. Mun kännykkä (Liamin vanha iphone4) sekosi tuossa viime viikolla totaalisesti ja koska tämä oli jo ollut odotettavissa, on mulle tulossa kuun puolessa välissä vanhempieni mukana kännykkä Suomesta (täällä puhelimet lukittuja operaattorille eli en voi laittaa Suomen sim-korttia lomilla puhelimeen, fiksumpi näin, vaikka toki täälläkin puhelimia myydään). Aluksi ajattelin, että eihän tässä mitään, kun voin täkäläisen sim-korttini laittaa tähän ipadiin ja saan vielä viestiteltyä ja soiteltua perheeni kanssa, kun kerta apple-perhe ollaan. Kaikki oli siis normisti, kunnes meidän tietokeen wifi-boksista loppui lataukset. Se on taas ihan oma lukunsa se boksi ja yleensä ollaan samassa tilanteessa jaettu unlimited 3g:tä kännykältä ja tietokoneen käyttö on jatkunut. Paitsi tietty nyt ei voi, hitsit! Eli miten tämä vaikuttaa blogiin nyt ehkäpä viikon, että joudun joko postailemaan tästä padilta (ei hajuakaan, miten kuvat pomppii) tai sitten koneelta, kun Liam on kännykkänetteineen kotosalla. Anyhow, löysin tästä padilta - joskaan ei niin laadukkaita - kuvia tämänpäiväiseen ajatukseeni liittyen.


Jees eli jumppa-pirkko täällä moi! Tässä aikalailla tämän hetkinen tila. Kayla-jumppia teen nyt tässä 6 viikkoa ja täytyy sanoa, että olo on kyllä tosi hyvä. Motivaatio korkealla ja tuntuu, että saan näistä treeneistä tällä kertaa vielä enemmän irti. Viime vuonna tosiaan vetäisin sen 4 vkoa pre-trainingia ja perään 12 viikon ohjelman. Ja sit pienen tauon jälkeen jatkoin vielä 7 viikkoa päälle. 

Nyt taas tein 4 viikon pre-trainingin, mutta jatkoin ikääskuin siihen mihin jäinkin ja lisäsin alusta asti painoja ohjelmaan. Käytössä tällä hetkellä 5kg käsipainot ja 10kg kahvakuula. Lisäksi pyrin aktivoimaan noita syviä peppulihaksia ennen jalkatreeniä, että polte tuntuisi juuri tuola nuolen osoittamassa paikassa. Sitä siis tavoittelen tässä voimistamani ja samalla rasvan korvaamista lihaksella. 

Mulla ei yhä edelleen ole mitään tavoitepainoa tai muutakaan tavoitetta, kuin vetää tämä 12 viikkoa nyt putkeen ja sit mietin, josko teen vielä saman uudelleen tai jotain muuta. BBG on kuitenkin valitemani tie ja nautin näistä treeneistä täysillä. Tai no housukoko on nyt 38/40 ja olisi kiva jos se olisi vain tuo 38 :) pituutta mulla on 171cm ja painoa oli tänä aamuna 73.3kg. Siinä samassa kilomäärässä se paino on nyt ollut useamman viikon, mutta tosiaan treenattua on tullut sen verran lujaa, että kiinteytymistä on tapahtunut ja kyllä se painokin sieltä jossain vaiheessa humpsahtaa alemmas. Tästä on kokemusta. Ja vaikka ei humpsahtaisikaan, mulla on sen verran hyvä olo ja fiilis, että se on tärkeintä kaikista.

Ja onhan tässä tätä matkaa tultu:
                

Noiden kuvien välillä on jotakin 14 kiloa about. Välillä on hyvä kurkistaa, miten pitkällä tähtäimellä on tapahtunut ja vaikka olen aina toivonutkin jotan pikalaihtumista ja tuskaillut, että miten siinä voi mennä niin kauan??! Niin nyt itseasiassa olen oikea malliesimerkki tällaisesta hitaasta pysyvästä laihtumisesta. En todella usko, että noita kiloja koskaan tulee takaisin. Elintapani ovat muuttuneet pysyvästi ja tuntuvat luonnollisilta ja tavallisilta. Nyt olet tosi hiljattain taas ruvennut kokeilemaan "hiilarien kierrättämistä" eli 2 päivää viikossa syön vähin hiilihydraatein (yleensä lepopäivänä ja kävelylenkkipäivänä) ja sit loput päivät ihan normisti ja viikkoon mahtuu myös yksi päivä, millon hillarit voivat mennä yläkanttiin esim. pizzan ansiosta :) Balanssi kaikessa :) Vähä-hiilarisina päivinä olo on kyllä tosi kevyt ja energinen. Vielä siis normaalia enemmän. Lähdin tätä kokeilemaan, kun luin, että tästä tyylistä voisi olla apua heitteleviin hormooneihin. Saas nähdä.

Hoikempi ja timmimpi ulkonäkö on todella ihan bonusta tässä ja eniten motivoi, kun pystyy ja jaksaa aina vähän enemmän. Että letkukäsivarsillani voin punnertaa jo viisitoista punnerrusta maahan asti, vatsalihasliikkeitä täytyy vaikeuttaa kesken kaiken ja sen sellaista. Muistan kuinka tuossa vasemmanpuoleisessa kondiksessa tuskailin kaikkien liikkeiden kanssa ja miten jouduin niitä helpottamaan ja nyt samat menee lisäpainojen kera. On siinä itsellä ihmettelemistä välillä.

Ainut nyt mitä voisin itselleni antaa noottia on, että venytellä voisi vieläkin huolellisemmin ja meditoida ja joogata. Ja iltaisin olen vähän turhan myöhään kukkunut nyt kellojen siiron myötä. Tämä tabletti kädessä - tunnustan :D Nyt lainasin kyllä kirjastosta lukemista, että jospa nukkumaanmenot taas rauhottuisivat sen myötä.

Tällaisia liikunta-kuulumisia tällä kertaa ja tosiaan voksissa voi kysellä, jos joku asia kiinnostaa ja tuon bbg- ja new me-tägin alta löytyy muita postauksia samalla aiheella. Mukavaa viikkoa kaikille!


Päivän jutut.

31.3.2017
Päivän huomio: Blogiin on kovasti yritetty löytää hakusanalla Sara Housewife. Tästä tajusin kauhistuneena, että ehkäpä joku saattanee luulla blogin nimessä jo olevan maailmanluokan kirjoitusvirheen!? Nimellehän tosiaan löytyy selitys, minkä voit lukaista täällä. Ja tuota postausta etsiessäni törmäsin toiseen tätä blogia ja minua vähän esittelevään postaukseen, mistä voisi olla uusille kävijöille ja lukijoille iloa :)





Päivän asuja: Elsillä oli Nextin söpö housuhamonen ja Pomp de luxin ykkönen ribbipaita, mikä alkaa kyllä olemaan jo nafti. Tarttisi metsästää uusi isompi. Takki on Wheat ja secondhandia. Meillähän on tämä takki tosiaan jo kolmatta kertaa, koska aina vain miellyttää silmää. Jos jostain löytyisi vielä sama koossa 116cm, niin olisi aivan super onnellinen. Kengät on Niken Tanjunit (?) ja mulla on niin lenkkarikateus. ottaisin nanosekunnissa itselleni samanlaiset :)

Mun asu sitten olikin hiukan heittämällä valittu. Tuli meinaan treenin ja suihkun jälkeen niin kiire saada Elsi play schooliin, että nappasin vain vaatepinon päällimmäiset eli siniset farkut ja mustan trikoopaidan. Vegaani-nahkatakki (eikö kuullosta paremmalta kuin tekonahkatakki :D ) on Bershkasta vuosi sitten ostettu ja vielä korkkaritkin valitsin jalkineiksi. Bad choise. Tulin kävelleeksi keskustassa ympäri sen verran paljon, että nyt on jalat aika hellinä. Aika perus puku, mutta musta toimii aina eiks vaan :)

Päivän ostokset: kissankarkoitus-geeliä ja body. Geeli siis on tarkoitus laittaa tuonne meidän pikkupihaa ympäröivälle muurille, josko naapuruston kisut pysyisivät loitommalla, koska Pulla menee niistä ihan sekaisin ja räksyttää. Naapurissa asuu yötyötä tekevä päivänukkuja-mies, kuka ei hirmuisesti arvosta koiran haukuntaa. Ja cat lovers - ei tarvitse pillastua. Geelissä on kuulemma vain jotain luonnonmukaisia aromeja, mitkä pitäisi pitää karvaturrit loitolla.

Ja se body. Uhka vai mahdollisuus? Se on siis minulle ja ihan sellainen perus harmaa pitkähihainen. Ärsyttää vain tunkea paitaa korkeavyötäröisten housujen ja hameiden alle eli siihen tarkoitukseen :)

Päivän ruoka: aamupalaksi perus kaurapuuro protskujauheella ja mantelivoilla, treenin jälkeen banaani-kookos-suklaa-proteiini smoothie, lounaaksi 4 porkkanaa, hummusta, yksi pala gluteiinitonta paahtista ja kourallinen kirsikkatomaatteja (tämä oli kauheessa kiireessä syöty), välipalaksi mustikka-omena-chiavanukas ja illalliseksi on - tattadaa - balanssia eli kaupan pakastepizzaa ja salaattia. Täytyy kyllä ehkä tosissaan höyryttää salaattiin parsakaalia ettei mene ihan beigeksi ruoaksi.





Päivän herkku: no kun tuo pizza on tiedossa niin meinasin jättää tämän väliin, mutta pidetääs nyt sit kunnon herkkupäivä. Jos ikinä törmäät näihin Booja Booja-tryffeleihin, niin osta. Niin taivaallisia...! Nämä ovat dairy, glutein & soya-free eli käytännössä terveysherkkuja ;) Paketissa on kaksi arpakuution kokoista tryffelia, mikä on just sopiva määrä.

Päivän Killarney: säätiedotuksessa luvattiin sateita ja ukkosta, mutta iltapäivä osottautui lämpimäksi ja keväiseksi. Ja kirsikankukkaset ovat juuri puhkeamassa kukkaan! Nautin suunnattomasti, vaikka jalkoja hiukan saatuikin, kävelystä ympäri keskustan, kun minulla oli melkein tunti luppoaikaa.



Päivän deitti: meillä on miltei joka arkipäivä Jamesin kanssa tunti kahdenkeskistä aikaa, kun häneltä loppu koulu 13:40 ja Fionnilta ja Elsiltä 14:45. Perjantain kunniaksi mentiin kahvilaan, missä minulle vihreää teetä ja hänelle babyccino eli vaahdotettua maitoa. Nuo babyccinot on meidän lasten lemppareita ja usein tulevat kuuman juoman kylkeen ilmaiseksi eli tämä treffailu ei tyhjentänyt pankkitiliä :)




Päivän paras puhelu: juttelin äidin kanssa facetimella aamulla melkein 40 minuuttia ja se osasyynä, miksi meidän aamu-aikataulu vähän kosahti, mutta mikään ei ole parempaa kuin lörpötellääidin kanssa niitä näitä. Ihmeellisen ihanaa tuo teknologia, että voidaan ulkomaanpuheluita puhua ilmaiseksi <3

Päivän epämiellyttävin kotityö: puhtaat pyykit pitäisi nyt ehdottomasti viikkailla kaappeihin. Onko tuttua, että viikon pyykit kasaantuu puhtaana vuoreksi ja sit kerta viikkoon ne vain on pakko lajitella paikoillensa :D Sanokaa nyt etten ole ainoa :D

Päivän innostavin ajatus: sunnuntaina kokoontuu Corkissa pitkästä aikaa Suomi-muskari ja Liamkin pääsee meidän mukaan. Niin kivaa.

***

Jeps eli sellaisia päivän höpsötyksiä tällä kertaa!
Loistavaa viikonloppua tyypit ja hei eiks huomeena sielä Suomessakin ala virallisesti kevät :))

Edit. vielä tähän lopuksi, että tämähän posti vaikuttaa kovasti Noora&Noora-blogin perjantain parhailta. Huomasin, kun kirjoittamisen päätteeksi klikkailin heidän blogiin. Tarkoitus ei ollut samistella näin vahvasti suosikkiblogini kanssa, mutta kai näitä päällekäisyyksiä sattuu kaikille.

Irlantilaisten ja Suomalaisten koulujen eroista.

29.3.2017
Tämä teksti on ollut tässä mielen päällä jo jonkin aikaa. Tietenkin on kiinnostavaa aina lueskella miten eri maissa tehdään Suomeen verrattuna asioita ja vaikka en ihan vielä konkari näissä koulujutuissa olekkaan, niin toki olen nyt ollut kolmatta vuotta jo koululaisen äiti täällä Irlannissa ja pikkuhiljaa alkaa asiat valjeta minullekkin :) 

Ensinkin olin alkujaankin hyvin positiivisella mielellä irlantilaisesta koulusysteemistä. Toki, kun tulee Suomesta, vertauskuva on se 10+ koulusysteemi, katsoo asioita melkoisen kriittisesti. Jokatapauksessa, kun meidän F aloitti 4,5-vuotiaana Junior infants-luokalla, olin todella ilahtunut miten koulupäiviin mahtui paljon leikkiä, laulua ja loruttelua. Hyvin eskarimaista menoa siis.

Eskarihan täällä on erikseen nimellä play school. Tuota leikkikoulua tarjoaa valtio ilmaiseksi yli 3-vuotiaille siihen asti, kun menevät kouluun 3 tuntia arkipäivisin. Vastannee Suomen kerho-toimintaa. Elsi käy maanantaista perjantaihin klo 12-15 play schoolissa ja syyskuusta eteenpäin sitten aamuisin klo 9-12  koulun aloitusta edeltävän vuoden. 


Koulu aloitetaan 4,5 - 5,5-vuotiaana. Uuden vuoden sijaan ns. cut off point sille, kuka milloinkin aloittaa koulun, on 1.4, mutta tämäkin on häilyvä ja tiedän toukokuun lapsia (ja jopa kesän lapsia), ketkä ovat menneet kouluun pikkusen päälle neljävuotiaana ja sitten taas helmi-maaliskuun lapsukaisia, ketkä aloittivat koulunsa ikäänkuin vuotta myöhemmin. Meidän pojat ovat näin siis luokkansa nuorimpia, mutta esim. Jamesin ollessa play schoolissa, opettajat kyllä olivat sitä mieltä, että hän on ehdottomasti valmis junior infants-luokalle, kun taas saman ryhmän toinen poika, kuka pari viikkoa J:tä vanhempi, jäi vielä heidän kehoituksestaan toiseksi vuodeksi leikkikouluun.

Koulu siis alkaa junior infants-luokalle, missä alkuun tutustutaan koulumaailmaan ja sitten pikkuhiljaa siirrytään opettelemaan lukemista ja kirjainten kirjoittamista ja numeroita. Tänä vuonna tuli uusi oppari ja lukemisen opettelu tehdään foneettisesti ja täytyy sanoa, että kahden lapsen otannalla, tämä systeemi on paljon parempi. Ei sillä; Fionn oppi myös nopeasti ja hyvin lukemaan, mutta Jamesista huomaa, että hän tajuaa sen sanojen muodostumisen idean vielä jotenkin paremmin. Osaa siis foneettisesti lukea jo tosi vaikeitakin pitkiä sanoja.

Junior infants-luokkaa seuraa senior infants, mikä ehkä sitten vastaa eniten Suomen ekaluokkaa. Siitä eteenpäin luokat 1st class, 2nd class ja niin edelleen kuudenteen luokkaan asti, mitkä käydään ala-asteella hyvin Suomalaiseen tapaan. 

Tämän jälkeen siirrytään secondary schooliin, mikä kaikkineen on ikäänkuin ylä-aste ja lukio yhdessä. Ensimmäiset kolme vuotta on ilmeisesti melko yleispätevää opetusta, minkä päätteeksi tehdään junior certs-kokeet. Nämä ei sillätavalla vielä vaikuta oikein mihinkään (Saara tai joku muu Irlannissa asuva voi korjata), mutta samalla voi jo ruveta miettimään, mihin haluaa suuntautua tulevaisuuden opiskeluissa. Nimittäin viimeisenä kahtena vuotena sitten paneudutaan siihen, mitä haluaa painottaa leaving cert-kokeissa (vert. ylioppilaskokeet). Tuohon yläasteen kolmannen vuoden perään voi ottaa sellaisen vähän kymppiluokkamaisen vuoden nimeltään transition year. Ideana on, että nuoret voivat tehdä lyhyitä työharjotteluita eri aloilla ja näin sitten miettiä, mikä heitä todella kiinnostaisi. Transition year on vapaaehtoinen suurimassa osassa maata, mutta esimerkiksi Clifdenin yläasteella se oli pakollinen. Leaving cert-tuloksilla sitten haetaan opiskelemaan jatko-opiskelu paikkaa, mikä voi usein aueta vähän mistä tahansa päin maata. 


Joka tapauksessa palataan nyt tähän hetkeen ja tosiaan meidän pojat ovat nyt junior infants-luokalla ja Fionn 1st class-luokalla. Olemme olleet ihan tosi tyytyväisiä lasten uuteen kouluun ja pienen alkukankeuden jälkeen, molemmat ovat sujahtaneet helposti mukaan uusiin luokkiinsa, opettajat ovat tosi mukavia jne. Ainut, mikä nyt on tuonut vähän haastetta on, että tuo esikoinen tosiaan on luokkansa nuorin, kun Clifdenissä noita alkuvuoden lapsia oli iso liuta. Tämä tarkoittaa, että odotukset toiminnasta on ehkäpä niiden jopa puoli vuotta vanhempien lasten tasolla ja muutenkin luokka tuntuu täällä Killarneyssa paljon vaativammalta. En tiedä johtuuko opettajasta sitten? Läksyjä tulee mielestäni aika paljon ja vaikka F siis on todella hyvä kaikissa aineissa, välillä tulee mietittyä, että hetkinen; Suomessa hän ei olisi edes vielä mennyt kouluun! Usein siis sydäntäni raastaa joutua nalkuttamaan läksyjen tekemisestä, koska samanikäiset Suomi-kaverit vasta kirmailevat eskarissa. Suurimmat 'odotukset' on itsenäisyydessä ja tavaroista huolehtimisessa ja en sitten tiedä olisinko, jos olisin tiennyt pompun senior infantseista 1st classiin olevan näin iso, laittanut molemmat pojat kouluun vasta vuotta myöhemmin? 


Toisaalta sitten, kun taas katsoo tuota play school-menoa, he olisivat varmasti olleet ihan tuhottoman kyllästyneitä sielä yhden ekstra vuoden? Molemmat siis tykkäävät koulusta ihan älyttömästi! Olen Suorastaan ällistynyt, kuinka upeasti molemmat lukevat ja kirjoittavat ja Fionn vielä suomeksi myöskin. Mutta joutuuhan joku aina olemaan luokastaan se nuorin ja ns. loppuvuoden lapsi. Meillä näitä nyt sitten on vain kaksi ja se tietysti näin vanhemman näkökulmasta vaatii enemmän vielä tukemista, jos haasteita ilmaantuu.


Se mikä ihmetyttää Suomeen verrattuna, on miten vähän täällä on mitään tukitoiminta-resursseja. Ei ole koulukuraattoria, ei edes kouluterveydenhoitajaa ja mietin, että miten ihmeessä vaikka lukihäiriöisiä tai muita erityislapsia tuetaan? Täällä ilmeisesti aika helposti ainakin laitetaan lapsi kertaamaan luokka-aste tai toisin sanoen jätetään luokalleen. 

Suomalaisten opettaja-kaverin kanssa jutellessa kyllä ihastelen yhä edelleen Suomalaista systeemiä. Tuolta meidän koulustahan kävi juuri rehtori ja pari muuta opettajaa opissa Yli-Torniossa ja kyselivät minulta kovasti pukeutumisvinkkejä helmikuun pakkasiin :) Matkan tuloksena käynnistettiin  Sewsaw-systeemi koulun ja vanhempien välille, mikä löyhästi muistuttanee Wilmaa. Lähinnä mielestäni eniten on kuin koulun ja vanhempien yhteinen facebook. Mitään tiedotteita sielä nimittäin ei vielä ole ollut vaan videoita ja kuvia lasten koulupäivistä ja spesiaali-aktiviteeteista (World book day-naamiaiset esim.)

Onhan tämä erillaista, mutta on täällä mielestäni tosi hyviäkin juttuja. Yllättäen koulu-uniformu on mielestäni ihan ykkönen. Joskin sitten muuta vaatetta lapsi ei ihan hirmuisesti edes enää tarvitse, mutta on niin helppoa, kun tiettyinä päivinä puetaan full uniform ja toisina sitten koulun college-asu, P.E-uniform. Uniformut parhaimmillaan vievät fokuksen pois perheiden tulo-eroista tai muista lähtökohdista enkä kertakaikkisesti keksi niistä mitään huonoa sanottavaa. 

Elsillekkin pitää aina keksiä "läksyjä"


Toisekseen täällä mielestäni koko koulu on jotenkin yhtenäisempi ja toimintaa eri-ikäisten ja eri luokkien kesken on todella paljon ja enemmän kaikki tuntee kaikki-meinikiä. Enkä jaksa ymmärtää miten tuo rehtori tuntee joka ikisen lapsen nimeltä ja antoi jopa henkilökohtaiset syntymäpäiväkortit poikien syntymäpäivinä (ja kaiketi tekee näin kaikille koulun yli 300 oppilaalle?)

Myöskin olen kokenut erityisesti nuo infants-luokat positiivisena juttuna. Tai siis mietin, että jos meidän James 5-v lukee ihan täyttä häkää ja harjoittelee kirjoittamista ja miten kivaa tuo oppinen heille on ollut, niin voisiko sielä Suomessakin toimia paremmin, jos eskari-juttuja ruvettaisiin tekemään jo näiden vuotta nuorempien kanssa. Että onko tuo oikeasti jo hyvä herkkyyskausi omaksua tällaisia juttuja? Tietysti meillä on sinänsä loistava tilanne, että koska olen kotona, koulupäivän jälkeen ehditään vielä leikkiä ja lapset saavat paljon sitä lapsellista vapautta, minkä puutuumista sieltä Suomesta käsin voidaan kauhistella koulun alkaessa jopa 4-vuotiaana. Englannissa sitten käsittääkseni onkin paljon kurinalaisempi systeemi odotukset pienemmiltä jo aika korkealla (samoin Ranksassa?). 


Välillä mietin, miten hassua, että mulla on jo kaksi koululaista ja miten erilaista tämä vanhemmuus on sen myötä jo tämän ikäisten kanssa. En halua ehdoin tahdoin miettiä Irlannin systeemien miinuspuolia, sillä täällä me nyt asutaan ja näillä mennään. Pääasia meille on, että koulu on lapsille mielekästä ja sielä on kivoja kavereita ja mahdollisuus hauskoihin iltapäivä-harrastuskehoihin, mitkä on olleet pojille mieleisiä. 

Toivottavasti tämä vähän avasi Irlannin kuvioita kiinnostuneille ja olisi hauska lukea muidenkin maiden kokemuksia ja vaikka ihan siitä Suomen uudesta opparista ja tämänhetkisestä tilanteesta?

Muitakin ulkosuomalaisuus-postausideoita voi heitellä :) Kuulemisiin pian!

Äitienpäivän asua.

26.3.2017
Tiedättekö varsinainen äitienpäivä täällä. Tuossa nuo lapset leikkii ulkona kaveriensa kanssa; esikoinen pikkusen etäämmällä futista isojen poikien kanssa ja kaksi pienempää seuraavan talon naapurin tytön kanssa tuossa ulko-oven edessä kuuloetäisyydellä ja mä kun ensin aikani istuskelin ulkopenkillä toimettomana, päätin sitten tulla tähän tietokoneelle siirtämään päivän kuvia. Ja kun kenelläkään ei ole vielä nälkä tai muukaan hätä, niin kirjoittelen nyt sitten samalla vähän muistiin päivän tapahtumia :)



Kellojen siirto ei periaatteessa toistaiseksi aiheuttanut mitään toimenpiteitä, mutta mies antoi mulle pienen aamulevon, mistä tosiaan haaveilinkin ja sen seurauksena kello oli jo noustessani melkein 10 uutta aikaa, että ei kyllä ehditty lähtemään tunnin päähän Corkiin iltapäiväksi, mitä oltiin vähän suunniteltu. Liamilla oli nimittäin nyt vielä illasta töitä ja niinpä suunnattiin kuitenkin vähän kotikulmilta pois tuohon viereiseen Traleehen. 

Ilma oli taas mitä kaunein ja vähän kyllä pähkäilin, mitä ihmettä pukea, kun jotenkin järjenvastaista ihan mitään kesähepeneitä kaivella kaapista. Sen verran kevyempää kuitenkin valitsi, että Lindexin tummansinisen pellavaisen t-paidan, H&M:ltä joskus aikanaan hankitun pellavaisen bleiserin, ballerinat jalkaan ja sitten toki nuo samat farkut, mistä kirjoitelinkin vähän aikaa sitten. Ne löytyy päältä miltei joka päivä :) Tämmöinen simppeli kevätasu. Voisin kuvitella kesällä pukevani vaikka farkkushortsien kaveriksi.



Mies lupasi tarjota äitienpäivä-lounaan ja kai siksikin ettei hänen tarvitsisi kokata ja mielessäni oli tämä söpö fish&chips-baari. Tämä Quinlan's on tällainen pieni ketju ja heidän ravintolat ovat aika söpöjä, mutta meillä kävi melkoinen tuuri, sillä tuola Traleen ravintolassa on tasan yksi pöytä, mihin mahtuu enemmän kuin kaksi asiakasta samalla kertaa ja se vapautui juuri, kun kävelimme sisään.



Eihän me tuollaisia ranskiksia ja muita uppopaistettuja usein syödä, mutta silloin tällöin ne ovat ihan taivaallisia. Tai no mä valitsin pannu paistettua seabassia (suomeksi??), salaattia ja sitten vähän muiden lautasilta varastin perunoita.



Meitä rupesi naurattamaan Fionn, kun on nyt parhaalta kaveriltaan oppinut tällaisia isojen poikien juttuja. Dab ja bottle flip game ja mitä näitä nyt on :) Alkaa meidän perheeseenkin pikkuhiljaa hiipiä kaikkia cooleja koululaisten ilmiöitä. Tohkeissaan selitti emojeista ja joka toinen sana on tällä hetkellä awesome :)


Tuo Tralee on kyllä jännä paikka. Rakennukset on tosi kauniita ja muistuttaa minua Dublinista ja jopa  Lontoosta. Toinen toistaan parempia kuvaustaustoja, mutta jotenkin paikka on vähän sellainen sieluton ja lattea. Ei ole mitään sykettä taikka iloista meininkiä, mitä täältä Killarenysta kyllä aistii. 

Haluan kyllä palata pian kuvailemaan noita rakennuksia ja ruokailun jälkeinen puutarhakauppareissukaan ei toteutunut tänään eli täytynee tuo parinkymmenen minuuttin matka taittaa taasen pian. Meille tuli sittenkin vähän kiire palata kotiin, kun Liamin työt oli alkamassa.

Ei kyllä mun täytyy nyt patistella lapset mukaani ruokakauppaan, että saadaan vielä jotain illallistakin aikaiseksi! En oikein yhtään tiedä mihin aikaan heitä pitäisi nukkumaan tänään yrittää saada :D

Mutta kuulemisiin ja rauhallista uuden viikon alkua <3 

Äiti ja lapset taas rannalla.

25.3.2017
Jaksattekohan te enää näitä mun iänkaikkisia rantakuvia :D Niitä olisi nyt siis vielä luvassa ja pientä varaslähtöä kesätunnelmiin. Uskallankohan edes sanoa, mutta täällä on lämpöasteet kivunneet jopa +17 asteeseen. Perjantaina vietettiin Jamesin syntymäpäiviä leikkipuistossa hengailemalla ja tänään lauantaina iltapäivällä poikien Gaelic football-treenien jälkeen lähdettiin rannalle. Olen niin henkeen ja vereen rantatyttö, että tuola merituulessa kyllä unohtuu kaikki stressi ja murheet.  

Valtavilla dyyneillä on vain niin huippua kuljeskella ja ihmettelen itsekkin, että miten kaikista korkeimmillakin kukkuloilla on korkean paikan kammoisella aivan rauhallista olla? Ehkä siksi, että sitä tietää jyrkänkin hiekkasärkän olevan lopulta upottavaa hiekkaa ja pehmeää alastuloa :)

Lapset keksivät vaikka mitä seikkailuja ja lemppari taitaa olla ihan perinteinen kieriminen alas mäkeä pitkin. Oli kyllä kaikki korvantaustat ja varpaanvälit täysi rantahiekkaa, kun vielä illasta kylvetin heidät :)

Elsi jemmasi kourallisia simpukoita repun taskuun. 

Lapset leikkivät keskenänsä ja koira juoksenteli ympäriinsä, istui välillä viereeni huilaamaan ja sitten hävisi taas tutkimaan paikkoja. Ja minä nautin ja keräilin d-vitamiinia.

Pienestä sitä onni on kiinni; auringon paistetta ja aaltojen tasainen taustalla humiseva rikkoutuminen rantavesiin tekivät tästä päivästä niin erityisen hyvän.

Täällä on nyt sunnuntaina äitienpäivä. Itse en vieläkään oikein osaa mieltää ajankohtaa oikeaksi, vaikka ilmeisesti lapset ovatkin askarrelleet jotain yllätyksiä koulussa. Radiossa, ajomatkalla rannalle, joka toisessa mainoksessa mainittiin Mother's day ja siinä näiden tyyppien hyöriessä mietin miten erityisen mukavalta tuntuu, että heillä on niin hyvät kemiat ja selkeästi tykkäävät olla yhdessä. Että vaikka nuo pienet ikäerot alussa tuottivat enemmän ihan konkreettisia lastenhoitohommia, nyt voimme sitten nauttia työn tuloksista ;) Kovin olen kiitollinen lapsukaisistani.

Sellainen toive nyt tähän sunnuntaiseen äitienpäivään olisi, että voisin vähän pötkötellä aamusta itsekseni sängyssä. Vaikka usein heräilenkin lasten ääniin heti kukonlaulun aikaan, en ole ihan hirmuisen hyvä aamuihminen. Tarvitsen sellaista hissuuksiin olo-aikaa heti ensimmäiseksi, mutta tietysti 99% aamuista jollakulla heistä on erityisesti minulle heti asiaa, kun silmäni suvaitsen avata :) 

Toisaalta yritän miettiä, että todennäköisesti parin vuoden päästä joudun itse heitä herättelemään päivän toimiin ja nämä aamuiset päälläni pomppimiset ovat historiaa. 

Jokatapauksessa rauhallista ja rentoa sunnuntaita kaikille ja muistakaa keräillä voimia tulevaa viikkoa varten tekemällä jotain oikein ihanaa ja mielekästä. Mä olin vähän ajatellut, että ottaisin sunnuntai-illan traditioksi tehdä yhtä meditaatio ja venyttely dvd:tä. Sehän olisi mainio viikon ja viikonlopun lopetus :) Mutta nyt nukkumaan ja toivottavasti kesäaikaan siirtyminen ei tuota kenellekkään turhan paljon menetettyjä yöunia.



Mikä minusta tulee isona?

24.3.2017
Miten ihmeessä voinkaan tehdä uuden postauksen noiden ihanien kuvien jälkeen? Hurjasti teiltä tykkäyksiä ja kommentteja - valtaisa kiitos! Varsinkin tuo facebook-kommentointi ja tykkäily tuo tänne uusia tyyppejä ja se on kiva se :) Vaikka te vanhat olette tietysti ihan parhaita :)

Yksi asia mikä tässä nyt oikeastaan jo Elsin täytettyä kolme on ollut mielen päällä. Mitä ihmettä minä rupeaisin tekemään työkseni? Mikä minusta tulee isona?

Aikaisemminhan olen tosiaan kouluttautunut maskeeraajaksi ja toiminut sitten päällikkötasolla catering-maailmassa. Periaatteessahan noihin ravintola/baari/kahvilahommiin olisi helppo pujahtaa takaisin ja haaveena olisikin joskus lasten ollessa vähän isompia omistaa oma kahvila taas kerran. 

Meistä oli miehen kanssa niin ihanaa pyörittää yhdessä omaa bisnestä, että riemusta kiljuen hyppäisimme siihen hommaan taas. Tosin pienten lasten kanssa emme voi ryhtyä yrittäjiksi molemmat. Tiedän jo valmiiksi, miten naimisissa sitä oman puljun kanssa onkaan.

Mutta nyt. Nyt en vain koe, että me molemmat voidaan tehdä vuorotyötä, koska meillä ei tosiaan ole tukiverkkoa mailla halmeilla ja au pair-ajatus tuntuu taas todella vieraalta.


Että mitä ihmettä sitten rupeaisin tekemään? Yksi asia, mikä mietityttää on lasten loma-ajat. Ja miten voimme matkustaa Suomeen, jos saan vain Irlantilaisen standardi 4-viikkoisen vuosiloman? Sitä toki täällä voi hajauttaa vaikka päivä kerrallaan ympäri vuoden. Mutta silti; ajatus työelämän ja lapsien yhdistämisestä tuntuu ihan todella suurelta möykyltä. Miten se vain edes tulee olemaan mahdollista?

Tai no on minulla yksi haave. Että voisin tehdä osittain kotoa käsin joustavasti töitä niin, että voisin silti hakea lapset koulusta ja olla äitiliini iltapäivät. Puhua heidän kanssaan Suomea, kuten aina, mutta niin ettei se rupea unohtumaan, jos kanssakäymiset ovat vain iltapainotteisia. 

Vaihtoehtoja on muutama. Voisin käydä opinnot koulunkäyntiavustajaksi, että työaikani olisi samat kuin koulujen lukukaudet. Voisi ruveta lastenhoitajaksi omasta kodistani käsin tai siis suomalaisittain perhepäivähoitajaksi. Pyörittelen mielessäni myös ravintoterapeutiksi lukemista. Siinä on aihe, mikä minua kiinnostaa suunnattomasti. 

Ja sitten on tämä valokuvaus.


Veri vetää valokuvauksen pariin, sillä onhan molemmat vanhempani valokuvaajia. Toistaiseksi olen tällainen itseoppinut yksilö ja koen, että tekniikkapuolella minulla on vielä niiiiin paljon työnsarkaa ja opeteltavaa, että ihan hirvittää. Ideoita on ja isäni (mentorini numero yksi) mukaan myös näkemystä. Tähän asti kaiken uuden opetteleminen on mennyt vähän toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos - pääni on äitiyden myötä muuttunut ihan sahanpuruksi. Mutta tekemällähän oppii. 

Ja täällä Killarneyssa olisi mielestäni tälle hommalle markkinoitakin.... Ja sitten iskee epätoivoinen enmäosaa, enmäoletarpeeksihyvä. Seurailen jonkun verran muita lapsikuvaajia ja hääkuvailijoita ja koen, että oma tyylini olisi enemmän tällainen arkinen ja realistinen, kuin mikään ihme propeilla höystetty teemakuvaus. Lapsia itsensä näköisenä; tunnetta, hetkiä. 

Miehen siskon häät me kuvattiin isän kanssa yhdessä ja se oli kyllä niin jännittävän kutkuttavaa hommaa, mutta toisaalta maailman ihaninta kuvata niitä tärkeitä hetkiä ja loistetta silmissä. 

Kun otan tuon Canonin käteen, se tuntuu niin luonnolliselta silmän jatkeelta. En edes voi kuvailla valokuvausta kohdallani intohimoiseksi harrastamiseksi.  Se vain on. Se on osa minua, mutta koska en kuvaile itseäni miksikään harrastelijaksi, välillä mietin, että tarkoittaako se etten ole oikeasti tässä hommassa taitava? Mulla käy vähän kaikkien todella sydäntä lähellä olevien asioiden kanssa, että ujostelen ja nolostun enkä uskalla sanoa kuinka paljon hommasta pidän.

No niin ja näin, tällaisia ajatuksia tuli tänä aamuna mieleen, kun räiskin kokeeksi kuvia pitkästä aikaa tuolla kunnon kamerallani. Ihan vain meidän Elsin aamuhöpsötyksiä :) Iltapäivällä olisi tarkoitus ottaa perheen 5-vuotiaasta syntymäpäiväsankarista kuvia tuolla luonnonpuistossa. Jonkun asteista harjoittelua tämäkin. Koska kenties joku päivä...

p.s. huomaan, että kuvat on vähän sameita. Nimittäin olipa jotkut pienet sormet käyneet vähän klähmimässä kameran linssiä, minkä huomasin vasta, kun olin kuvat ladannut tietokoneelle. Lapset...!


Nämä kuvat.

23.3.2017
Muistanette, kun viime lokakuussa kerroin meille tulevan täyteen 10 vuotta yhteistä eloa mieheni kanssa. Noita aikoja ystäväni valokuvaaja Laurence otti meistä ns. vuosipäiväkuvia. Juuri ennenkuin muutimme pois Connemarasta. Tänä aamuna sain vihdoin sähköpostiini osan noista kuvista. 

Sain sitten heti aamutuimaan tirauttaa muutaman kyyneleen.

Nämä kuvat merkitsevät minulle niin paljon ja niin laajaa kirjoa tunteita.

Ensinkin olen niin onnellinen, että meistä on vihdoin sellaisia kuvia kahdestaan, missä tunnen olevani kaunis ja oman itseni näköinen. Hääkuvammehan pilasi se, että ensinkin a) sairastuin hääaamuna keuhkoputkentulehdukseen b) siitä syystä ja vähän muistankin koko päivän häälookki meikkiä lukuunottamatta meni mielestäni ihan pieleen c) kiitos mielialalääkityksen paniikkikohtauksiin (mikä ei muuten ikinä edes auttanut) olin turvonnut näistä kuvista jopa 16 kiloa painavemmaksi juuri häitä edeltävinä kuukausina. Hääkuvissani olen siis lihavimmillani, ikinä ja en voi oikein niitä katsoa itkemättä. Nuo kilothan toki sitten lähtivät heti putoamaan, kun lääkitys loppui. Mutta häät. Ne ovat ainutkertaiset ja silloin haluat näyttää kauneimmalta ikinä. No minä en näyttänyt.

Mutta näissä kuvissa tunnen itseni kauniiksi ja parasta on, että meillä oli niin ihanaa kuvata näitä kuvia. Olin niin rento ystäväni ohjeistuksessa ja oman mieheni kainalossa, että sen kyllä varmaan näettekin :) 

Toisekseen - Connemara. Nuo maisemat ovat minulle niin tärkeät. Ja minulla on niin kova ikävä vanhoja kulmiamme. Vaikka kuinka yritän, en (vielä) ole rakastunut Killarneyyn samalla tavalla. Connemarasssa kaikki nämä upeat maisemat olivat siinä ääressä, kun oven avasi. Jos tunsin itseni yksinäiseksi, visiitti rannalle, vuoren kupeeseen tai metsään rauhoitti ja antoi sisäistä voimaa. Vaikka menin rannalle yksin, en tuntenut oloani yksinäiseksi. Kaipaan meidän arkea ja yhteisöä Clifdenissä, vaikka samalla tiedän, että toiselle meistä se arki oli maailman raskainta ja hän ei vieläkään hyvällä muistele noita aikoja. Itselläni ristiriitana myös se, että kaipaan takaisin, mutta en sinne tunne sinnekkään kuuluvani. Enkä tänne. Enkä ihan Suomeenkaan... Siitäkin on puhuttu; muutosta takaisin Suomeen. Mutta ei sekään tunnu oikealta. Kaipaan jonnekkin, mutta en edes tiedä minne.

Mutta toisaalta se kolmas tunne, mitä nämä kuvat herättävät, on se uskomaton rakkaus meidän välillä. Vaikka mitään muuta ei olisi, meillä on tämä tunne ja toisemme. Meilläkin on haastavia aikoja ja arkea ja arkisuutta, mutta miten ihanalta tuntuu löytää tuo toinen taas sen kaiken keskeltä? Meillä ei ole ulkomaanmatkoja, eikä omistusasuntoa, ei illallisia. On paljon komprommisseja ja luopumista, odottelua, epävarmuutta ja muita haasteita. Mutta meillä on tämä parisuhde, mistä saa voimaa ja se on varmaan tärkein lottovoittomme tässä elämässä. Se ja kolme tervettä, rakasta lasta.

Niin ja huumoria. Se ei lopu melkein koskaan. Toiveikasta torstaita teillekkin lukijat <3