Pieni suuri uudistus kotiin ja Halloween-koristeita.

29.10.2017
Ihanaa sunnuntai-aamupäivää kaverit. Täällä ei ollut ekstra unista tietoakaan, vaan meidän tyypit jo heräili ennen viittä - apua! Sitä suuremmalla syyllä otetaan aika iisisti tänään (vaikka onkin housekeeping day) ja nyt aamupalan jälkeen lapset katsovat lastenohjelmia ja mä naputtelen tässä koneella ja tuossa vastapäätä leimuaa takkatuli. En ehkä tiedä mitään ihanampaa syksyllä/talvella, kuin sytyttää takka jo tällä tavalla aamutuimaan. Mitenkään kylmä tässä ei ole, että ihan tunnelmasyistä heitin tuollaisen halon tuonne palamaan :)

Kuten sanoin, täällä meidän kotona on tapahtunut muutamia tosi mieleisiä sisustukseen liittyviä juttuja tässä parin viikon sisään.


Te, ette ehkä huomaa mitään eroa tässä kuvassa, koska totta puhuen en ole hirmuisesti tykännyt tuola meidän keittiössä kuvailla. Suurimpana syynä kaikkien kuvien taustalla rumasti nököttävä patteri. Täällä Irlannissa nuo lämpöpatterit tuntuu aina olevan kaikista hallitsevimmalla paikalla huoneissa. Itseasiassa ne on yksi suuri syy, miksi ei ole kauheasti viime vuosina tehnyt mieli mitään sisustusjuttuja tehdä - patterit on pilanneet mun kuvat :D Ja kuvien lisäksi ne on ihan päivittäin häirinneet mun arjen estetiikkaa. You know, kun tässä kotona viettää aika lailla aikaa ja tämä on jopa työpaikka, näillä jutuilla on väliä.

Nämä patterisuojat ovat olleet ostoslistalla jo pitkään, mutta jotenkin ne on sitten kuitenkin olleet yksittäisinä hankintoina (~ 80-120e) ostoslistan häntäpäillä. Kunnes taas tuskisteltuani asiaa vanhempieni täällä ollessa, äitini ehdotti, että jos he ostaisivat minulle meille patterisuojan joululahjaksi. En voisi tähän hätään keksiä osuvampaa jouluahjaa ja vain omat vanhempani tietävät näiden pienten sisustusjuttujen merkityksen <3 

Näitä suojia on jos jonkinmoisia krumeluureja ja olin tyytyväinen, kun satuimme löytämään edullisesti tällaisen ihan perusversion. Voisihan tämäkin vielä yksinkertaisempi ja modernimpi olla, mutta kelpaa oikein hyvin minulle. Vihdoinkin keittiö näyttää jotenkin valmiilta. Kiitos äiti ja isä.

Mieskin taisi vihdoin tajuta näiden suojusten merkityksen minun pääkopalle ja lupasi jo, että voidaan meidän ylätasanteelle ostaa toinen samanlainen ihan tässä pikimmiten. That's tue love I say :D

Ollaan kyllä Liamin kanssa kollektiivisesti huokailtu, miten kivaa, että tämä koti alkaa vihdoin tuntua valmiilta ja kodinomaiselta. Viihdymme paremmin kuin koskaan ja edes kokolattiamatot eivät ota muo enää juurikaan päähän. Ne nyt vain on ja sillä sipuli.

Mut eipä tule meidän kotiin lokakuun loppua ilman Halloween-koristeita. Olen näistä vuosi sittenkin kirjoitellut ja yhä edelleen oli maailman parasta kaivella meidän koristelaatikko ja lasten ilmeet koulusta tullessa, kaikkien koristeiden ollessa paikoillaan, oli kyllä kaiken arvoista. Nyt menee vähän niin, että tuola talon takaosassa keittiössä on näitä lasten itse aikaisempina vuosina tekemiä liikkiksiä koristuksia ja tuo kurpitsa odottamassa kaiverrusta ja sitten eteisessä ja olohuoneessa rönsyilevämpää menoa.

Mä tykkään tosi paljon erityisesti noista paperisista koristenauhoista ja ilmapallokoriste oli just nyt tänä vuonna erityisesti hankittu juttu. 


Itseasiassa kaikista creepyimmät jutut löytyy ulkosalta. Saatiin anopilta jo viime vuonna sitten tollainen leijuva luuranko, mikä viritettiin ulkopuuhun ja sit meillä on sellainen luuranko istumassa tulolla yläkerran kylppärin ikkunalaudalla kera lyhdyn ja sielä palavan elktronisen kynttilän. Se on siis tuo viimevuoden postauksessa lyhdyn kanssa nököttävä systeemi, mutta oikeasti aika huippu tuolla korkeuksissa. Naapurin rouva oli kuulemma saanut tuosta leijuvasta jutusta slaagin ja niin muuten sain nanosekunniksi minäkin eilen illalla, kun nukkumaan mennessä kurkkasin ikkunasta ulos ja luulin, että joku hiippari tuijottaa meidän ikkunoista sisään :D 

Mun tekisi mieli ehkä vielä hankkia vähän jotain ekstrakoristetta tähän olohuoneeseen ja onneksi nämä tosiaan ovat monivuotisia juttuja :) Tiistaina sitten on varsinainen Halloween-ilta ja kuulemma tässä meidän estatessa on aikamoinen meno, kun lapsia omasta takaa riittää kymmeniä. Mä olen varautunut 50 makeispussukalla, mutta on mulla tuolla backuppiakin varmuuden vuoksi. Ajattelin pukeutua kissanaiseksi ja lapsille onneksi mahtuu vimmevuotiset asut. Niin kivaa :)

Mut nyt pyykkäyshommiin ja herättämään mies noilta ekstatuntiunilta. Hauskaa viikonlopun loppua!

Will you still love me tomorrow?

25.10.2017
Tunsin itseni taas vuoden vaimoksi, kun Liam muistutteli mulle eilen meidän hääpäivän olevan tänään. Mä olen aina yleensä näistä aivan perillä ja tietenkin tiedän, että se on tässä heti Elsin synttäreiden jälkeen - jännäsinhän reilu 4 vuotta sitten tuleeko pieni tyttö "pilaamaan" synttäreillään meidän hääpäiväjuhlinnat ikuisiksi ajoiksi :) No onneksi hänen synttäreilleen on oma päivänsä ja meidän naimisiinmenomuisteloille omansa. 

9 vuotta on nyt takana rouvana ja 11 vuotispäiväkin hujahti viime sunnuntaina (unohdimme senkin...). Jospa ensi vuonna pääsisimme sitten 10 yhteistä aviovuotta juhlimaan jonnekkin erityisempään paikkaan? Miten te olette juhlineet pyöreitä aviovuosia?

Tietenkin hääpäivänä muistelen aina klassisesti itse sitä päivää mun keuhkoputkentulehduksineen ja muineen vastoin käymisineen ja huokaan vuosi toisensa jälkeen, että onneksi sentään hää-pettymyksen sijaan avioliitto on ollut kestävä ja rakkauden täyteinen.

Tänä vuonna kiitollisuus omaa liittoa kohtaan on valtava erityisesti, koska lähipiirissä, kaveripiirissä ja tuttujen kesken on tapahtunut erityisen paljon eroja. Ja haluan selventää, että ei tässä olla millään "me olemme parempia kuin muut"-asenteella, vaan jokainen ero ympärillä vain vahvistaa, miten hauras parisuhde voi olla. Miten pieni asia voi vuosien saatossa kasvaa isoksi, miten yksi pikkiriikkinen särö saattaakin kasvaa kuiluksi.

Luin hetki sitten tosi mielenkiintoisen kirjoituksen parisuhteista ja niiden ongelmista englanniksi. Kirjoituksen pointti oli kuitenkin, että parisuhteiden tuhoaja oli unmet expectations - toteutumattomat odotukset huonosti suomennettuna. Kirjoituksessa parisuhde-ekspertti oli sitä mieltä, että kaikki muu on toteutumattomien odotusten aiheuttamaa ja kyllähän se käy järkeen. Kannattaa lukea tuo, jos vain suinkin englanti sujuu.

Joka tapauksessa parisuhteet ja niiden herkkyys on ollut tässä kovasti mielessä viime päivinä ja tänään sitten satuin pohtimaan Liamille ääneen, että mikähän se sitten on se syy, miksi me ollaan tultu nämä vuodet juttuun? Lopulta tultiin tulokseen, että meillä varmaan oli kyseessä juuri tuo kaikkien odotusten riisuminen jo alkuunsa juttelemalla jo tosi aikaisessa vaiheessa auki, mitkä vaikkapa meidän inhokki ja lemppari kotityöt on. Lasten tullessa kuvioihin kävimme keskustelut, että tämä on nyt sitten tätä seuraavat x vuotta ja meidän parisuhde on silloin vähän sivummalla, mutta kyllä senkin aika tulee. Missään vaiheessa pikkulapsi-vaihetta ei tullut sellaista tunnetta, että meidän parisuhdetta pitäisi jotenkin erityisesti vaalia, koska kummallakaan ei ollut niitä erityisiä odotuksia toisen suhteen. Kuulostaako aika kamalalta? Mutta ei se sitä ollut laisinkaan, vaan päätös yhdessä kasvatti myös keskinäistä arvostusta. 

Me ollaan myös aina puhuttu paljon. Mä olen avannut keskustelut, mutta onneksi tuo siippa on oppinut myös puhumaan. On puhuttu niistä vaikeammistakin jutuista, mistä on tiennyt, että saattaa loukata toista. Ja ne meidän huonommat ajat on nimenomaan johtuneet siitä ettei olla ehditty puhua, mikä on johtanut ajatusten patoutumiseen ja siihen, että toista alkaa pikkusen vieroksumaan, koska hän ei huomaa eikä tajua lukea ajatuksia, heh... Vaikka mä koen aina, että tuo mies on se tämän suhteen vakaa kallio, on sekin varmaan pelastus, että mä en kykene pullottamaan tunteita kovin pitkään tai ainakaan mihinkään mökötyksiin. 

Hyvän kommunikaation, toisen arvostamisen ja myöskin keskinäisen vetovoiman koen kaikista tärkeimmäksi parisuhteissa. Niin ja luottamuksen toki, mutta sehän on osa toisen arvostamista.

Meidän molempien vanhemmat ovat olleet yhdessä vuosikymmeniä ja pitkien tahtomisten esimerkki on juurtunut meihin molempiin. Silti mitä enemmän luen eroista ja juttelen niistä kavereiden kesken huomaan ettei mikään ole niin yksiselitteistä. Kovasti tuomitaan, että nykyään annetaan periksi liian helpolla ja erotaan, mutta en kyllä ole vielä nähnyt yhtäkään eroa, mikä liian helpolla olisi tehty. 

Sitten, kun ne kaikki kivet on käännetty on mielestäni kuitenkin kaikista tärkeintä se yksilöiden onnellisuus vaikka sitten erillään. Life's too short vai mitä ja siksi toisaalta haluan aina ihan alkuunsa selvitellä kaikki solmut, että päästään taas oikeaan kurssiin ja ainakaan parisuhteeseen liityvät jutut ei ole onnellisuuden tiellä. 

Puuh, nyt tuli vähän aijottua syvälle sukeltavampi hääpäiväpostaus, mutta oli näitä tässä mielen päällä. Parisuhteista ei blogeissa liiemmälti kirjoitella ja se on ihan ymmärrettävää, koska kyseessä on tietenkin hirmuisen henkilökohtaisia asioita. Hyvähän tällaisesta vakaasta suhteesta huudella, miettii joku, mutta sepä se justiinsa onkin. Tuskin minäkään lukijoille uskaltaisin avata, jos tässä olisi jotain ongelmia. 

Ei vitsi, mutta ens kerrallan kirjoitan jotain kevyempää vaikkapa sisustushömppää! Täällä meillä on ehtinyt tapahtua viimeisen parin viikon aikana vaikka mitä muutoksia ja olen ihan super fiiliksissä. Kotona tuntuu oikeasti jo tosi kotoisalta ja kivalta. 

Kivaa viikon jatkoa teille :)

p.s. postauksen otsikko tuli mieleen ihanasta biisistä, minkä ystäväni lauloi meidän vihkikirkossa <3 

Pikakelaus viime viikkoon.

24.10.2017
Vihdoinkin takaisin täällä! Olen jo odottanutkin tätä paljon, mutta tässä välissä täällä oli tosiaan mun vanhemmat kylässä, kaksi isoa myrskyä (Hurrikaani Ophelia ja Storm Brian),  parin päivän välein uhreja valikoinut oksutauti, yhden 4-vuotis synttärit, hoitopojatkin hoidossa pyörähtivät parina päivänä ja viikonlopuksi allekirjoittaneen tautivuoron lisäksi saapuivat kylille toisetkin isovanhemmat ja yksi lasten tädeistä. Meillähän oli samat pöpot liikenteessä helmikuussa, kun he viimeksi matkasivat Killarneyyn tuolla porukalla ja oli esikoisen synttärit. Ei ajateltu ottaa tästä perinnettä, mutta siltä tämä nyt alkaa näyttämään :´D

Sää oli tosiaan niin järkky koko viime viikon ja muutenkin päivät niin täysiä tuota kaikkea muuta, että ei ehditty mun vanhempien kanssa tällä vierailulla oikein tehdä yhtään mitään. 


Välillä tietysti nämä vierailut menee näin ja ei sille mitään voi ja toisaalta olihan se nyt aivan ihanaa, kun he vain olivat tässä. Silti sitä haluaisi ihan hirmuisesti ottaa ilon irti näistä maisemista ja kierrellä yhdessä, kun mun vanhemmat ovat tällaisia samanlaisia ihastelijoita, kuin minäkin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja eilen sitten heidän vikana päivänä oli luvattu suhteellisen kuivia kelejä ja ajeltiin Atlantin rannalle tuonne Dingle peninsulan puolelle, missä mun vanhemmat eivät olleet vielä käyneet. Eikä mekään aikoihin, kesällä viimeksi

Vanhemmat oli ihan haltioissaan näistä loppusyksyn näkymistä ja Elsi nyt oli haltioissaan kaikista kepeistä ja simpukoista eikä olisi taas millään halunnut lähteä seuraavaan kohteeseen - äidin oma beach babe :)

Hän tosiaan täytti 4 vuotta ja oli kyllä ihanan pienet juhlinnat ihan tässä perhepiirissä ja huomenna vielä juhlitaan kertaalleen tautien tieltä siirretyt lasten kemut. Tarkoituksena olisi vielä edelliset vuosien tapaan käydä ottamassa viralliset synttäripotretit, mutta täytyypä toivoa, että olisi edes yksi semikaunis päivä tässä. Paikkakin on mulla ollut jo pidempään mielessä ja sit, kun saisi tämän eloisan ja iloisen tapauksen vangittua hetkeksi paikoilleen :D


Nää valkokuvaushommelit ja kuvankäsittelyhommelit nyt surisee tässä päässä taas pahemman kerran taas päässä, koska isä ehti mulle pitää vielä eilen illalla ja tänä aamuna taas crash coursen Photarin saloihin. 

Nää äitiaivot vaan on nyt aivan solussa tietotulvasta. Onneksi opettaja on maailman kärsivällisin ja olen varmaan ennenkin kertonut, että mun isä on siis ammatiltaan valokuvaaja ja ollut silloin digikuvauksen vallatessa alaa ihan alusta asti näiden juttujen ihan huipulla. Mä olen siis varsin onnekas tästä avusta, mutta samalla välillä ihan jumissa, koska tosiaan tuntuu, että olen välillä ihan kaiken uuden oppimisen ja muistamisen kanssa ihan jumissa. No harjoitustahan tässä vain tarvitaan uudestaan ja uudestaan ja malttia, ettei sitä Roomaa rakennettu päivässä. Isä niin sujuvasti muistaa kaikki toiminnot ja liikemuistista pikakommenuksineen, mutta onhan hän niitä käytäänytkin kymmeniä tuhansia kertoja.

Seuraavat oppitunnit sit tammikuussa, kun matkaamme koko perheellä Helsinkiin, jihuu! Huomattavsti helpompaa sanoa heipat äidille ja isälle tänään, kun tietää, että nähdään jo viikkojen päästä. Vaikka kyllä tuo tyhjä vierashuone tuntuu taas niin tyhjältä...

Äh mulla olisi taas vaiks mitä asiaa ja kerrottavaa, mut jätetään nyt vähän sitten juttua seuraavaan postaukseen ja palailen paikalle ihan tosi pian. Huomenna varmaan heti :)

Toivottavasti te ootte kaikki ok ja kuulemisiin taas!

Kuulumiset.

11.10.2017
Sori vaan, etten ole tänne ehtinyt. Enkä oikeastaan ehdi vieläkään. Mä vihaan sanaa ruuhkavuodet, mutta samalla elän just sen ytimessä :D Tähän viikkoon on mahtunut lastenhoitoa; hoitopoikia ja naapurin lapsia, kuvauskeikka ja niiden kuvien ripeä editoiminen etiäpäin ja sit tietty omat lapset harrastuksineen ja koulujuttuineen. Olen laittanut ruokaa, siivonnut, selvitellyt puhtaat pyykit kaappeihin, suunnitellut Elsin ensiviikon synttäreitä ja hankkinut tarvikkeita, organisoinut kämppää, koska saadaan ensi viikolla tänne mun vanhemmat vieraaksi. Vielä riittää kilometrin pitkä to do-lista ja sit vielä tähän samaan syssyyn tietty sulattelen vähän omaan itseeni kohdistuvia uutisia (en ole raskaana!) ja omaksun asiaan liittyviä juttuja. Vielä en ole valmis kertomaan mistä on kysymys, koska esim. tämä aamu alkoi itkulla, mutta kyllä täältä vielä noustaan ja kyseessä ei onneksi ole mikään ihan kuolemanvakava juttu. 

Nyt tarttis hipsutella 4-v juhlakutsuihin pinkkiä glitteriä ja yritän kyllä bloggailla tässä kaiken tuoksinassa, mutta nyt tämän hetkisen blogi saattaapi päivittyä tällai kerran pari viikkoon ja sit taas pölyn (tai glitterin ;)) laskeuduttua palailen rivakampaan tahtiin. On nimittäin jo ikävä <3

Perjantai-hömppää.

6.10.2017
Mun on vaikea käsittää, että kello on täällä vasta pikkusen päälle kaksi iltapäivällä. Kenties syynä, että eräs tyttönen herätti mut kello 04:30 ja nukahti kyllä uudestaan, mut minä en. Ja mä en edes juo enää kahvia, että ihme kyllä olen vielä toistaiseksi aivan messissä, mutta tämä päivä tuntuu kestäneen jo vaiks kuinka kauan :D

No mut perjantai - ai kun kiva :) Mun päivään mahtuikin jo yksi tosi mielenkiintoinen palaveri, mikä näyttäisi poikivan tosi jännittävää tekemistä mulle. Haastavaa kylläkin, mutta ehkäpä on hyvä vähän astua ulos mukavuusalueeltakin välillä!



Muuten meillä on aika perus meno. Hain Elsin koulusta ja joka päivä hän haluaisi olla koulussa ihan koko päivän, kuten isoveljet (nyt hänen leikkikoulunsa siis vain 3h päivässä). Välillä sitä miettii, että onko tehnyt äitinä jotain hyvin vai huonosti, kun kaikki kolme riemumielin käyvät koulua; et niinkuin olenko kasvattanut heistä rohkeita ja itsenäisiä vai eikö he vain halua viettää aikaa mun kanssa :D



Tällä miltei 4-vuotiaalla on kyllä niin hauskat jutut just nyt. Itseasiassa, kiitos bloggauksen, huomasin, että täällä on säilössä kivasti kaikkia virstapylväitä hän ja isoveljien kehityksestä, mitä en ikinä muistanut kirjoittaa vauvakirjoihin ylös. Jos nyt totta puhutaan 2/3 meidän perheen vauvakirjoista on tällä hetkellä hukassa, apua...



Vaikka en sen verran syvällisemmin halua täällä luonnehtia lapsiani, mutta pakko huomioida tämän tytön syvä kaikkien kasvien rakastaminen. Kukkasten tietty varsinkin. Hänellä oli tuossa niin kova tohina päällä, että vain sen hetken pysyi paikallaan, kun pysähtyi ihailemaan näitä pieniä kukintoja. kotiin tietysti matkaa aina mitä käpyjä milloinkin. Harmi ettei täällä tarvitse tehdä niitä kasvikansioita; meillä ois jo materiaalit valmiina!


Mitäs meillä on vielä tähän päivään tiedossa? 

Pojilla on koristreenit, milloinka mä ehdin aina juttelemaan kivasti yhden äitikaverin kanssa, kenen poika on vielä itseasiassa meidän Jamesin luokalla. Pikkuhiljaa alkaa täältä Killarneysta saamaan hyviä kavereita ja siitä on erityisen iloinen ja kiitollinen olo. Viehän se aikaa aina kotiutua uuteen paikkaan, mutta tuttavat, kaverit ja ystävät on sellainen viimesilaus vai mitä?

Toivottavasti teillä on kiva viikonloppu tiedossa! Mulla on huomenna tupa täysi ja sunnuntainakin tapahtumaa toisen perään, että toivottavasti saan tänään unta ihan äly-aikaisin. Nyt seuraavaksi lupasin vähän leikki barbeilla ja sit nopskaa ennen niitä koristreenejä koiran kanssa kunnon lenkille. Tässähän tämä loppupäivä hujahtaakin. Iltaruoka täytyy ehkä oikeaista kalapuikkojen ja salaatin kautta.

Mut nyt ne barbit - kuulemisiin :)


Olohuoneen käyttöönotto.

5.10.2017
Sitting room where nobody sits - tätä on vaikea käsittää ennen kuin tulee Irlantiin. Täällä miltei kodissa kuin kodissa on olohuone, sitting room, missä on mahtavimmat (nahka)sohvat, vitriini parhaimmille posliineille ja kristalleille, kenties jäätävän kokoinen tv, mitä kukaan ei juuri katso jne. 

Se todellinen olohuone on yleensä keittiön yhteydessä sijaitseva snug. Snug on sellainen nurkkaus, missä on kenties nojatuoleja ja toinen tv ja missä keittiön lisäksi todella hengataan. Syy lienee, että täällä valtaosassa taloja kaikki huoneet on erikseen ovien takana eikä samalla tavalla kuin Suomessa enemmän yhtenäistä tilaa. Näin meilläkin. Olohuone on tässä heti ulko-ovesta vasemmalla ja koko muu koti jää tavallaan tämän taakse. Keittiössä tuntuu tapahtuvan eniten ja oikeastaan tänne olkkariin on tullut hipsittyä ihan aniharvoin, mutta enevimissä määrin! 

Meillähän ei nimittäin ole ollut tv:tä siitä asti, kun muutimme tänne Irlantiin. Mä en ole juuri telkkaria katsonut (vaan nysvännyt internetissä) ja Liam taas on ollut niin paljon töissä. Lastenohjelmat on saanut dvd:ltä taikka youtubesta. On ollut ihan typerän tuntuiselta ajatukselta maksaa tv-luvasta, kun ei sitä sitten olisi niin paljon katsottu. Nyt olemme kuitenkin tosissaan ruvenneet miettimään telkkarin ostamista tähän olohuoneeseen ja pöytäkoneen siirtämistä vierashuoneeseen. Pienellä huonekalurymsteerauksella ei tarvitsisi sen itse ruudun lisäksi kauheasti tähän hommeliin panostaakkaan. Ehkä se on nämä pimenevät illat, mutta nyt jotenkin mielummin pötköttelisin sohvan nurkassa vaikka jotain sarjaa taikka Britti X-factoria katsomassa, kuin kovalla tuolilla keittiönpöydän ääressä, mihin yleensä jämähdän lasten mentyä nukkumaan.


Niin siis tosiaan se syy, miksi tässä olohuoneessa en ole viihtynyt, on kun tämä on ollut vähän sellainen keskeneräinen ja sekainen. Eilen vihdoin sain inspiksen kaivaa kaapista viime vuonna muuttoa varten elmukelmutetut valokuvakehykset kuvineen ja vaikka en nyt ihan harkinnut vielä viimeisen päälle, mihin niitä sijoittelen, tuli tuo takanreunus heti jotenkin kotoisemman näköiseksi.




Näitä pitää vielä varmaan vähän ajan kanssa pyöritellä, mutta samaan syssyyn kävin kaivamassa esiin syksyisemmät villaviltit ja samettisen tyynynpäällisen ja muuta tähän loppuvuoteen sopivaa somistusta omista kaapeista. Vaikka mä ehkäpä tosiaan tykkäisinkin vähän modernimmasta talosta, niin onhan tämä nyt aika cozy :)


Juu ei kotikuvia ilman meidän vahtikoiraa :)) Pulla itseasiassa onkin viettänyt meistä eniten aikaa täällä olkkarissa ja pujahtaa nojatuolille taikka sohvalle nukkumaan aina, kun keittiön ovi on raollaan. Hän ei tuolla varsinaisessa koiran sängyssä mielellään viettäisi aikaa laisinkaan ja olihan meillä alunperin ajatuksena ettei koiraa sohvalle tai nojatuoliin, mutta niin ne periaatteet sitten unohtui, kun hän oppi hyppäämään kainaloon :) Yläkerta ja makuuhuoneet sentään ovat vielä no-go zone.

Heh, olihan näitäkin kuvia voinut vähän stailata ja nuo miehen ostamat liljat alkavat - luojan kiitos - tulla tiensä päähän! Hän oli ihan unohtunut, miten voimakas tuoksu (tai no haju) liljoista tulee ja osti ne minua ilahduttamaan. Itse muistin ja en yleensä osta, mutta en kyllä ole raaskinut poiskaan heittää, kun ovathan ne kertakaikkisen upeita ulkonäöltään. ja kyllähän ne ilahduttivatkin, koska ajatus on tärkein <3 Seuraavaksi ostan kyllä syvän punaisia ruusuja :)


Olohuoneen ikkunalaudoilla sen sijaan ilahduttaa jo Callunat. Yleensä olen ostanut kunnon kanervia, mutta nyt jotenkin miellyin noihin.


Hänen lemppari paikkansa - ja tosiaan täällä me taas olohuoneessa hengataan ja aika ihanaakin, koska tämä on, meidän makuuhuoneen lisäksi, koko talon valoisin huone. Liam myös osti just itsellensä ja koko perhettä ilahduttamaan uuden levysoittimen, koska eräs kätevä emäntä ehkä pyyhki edellisestä soittimesta turhan rivakasti pölyjä ja se meni epäkuntoon, kääk! Varaosat olivat kuulemma kiven alla ja mies alkoi olla jo aika tuskainen ilman lemppari harrastustaan ja sanoin sitten, että osta nyt hyvä ihminen uusi soitin ja tuhlaa välillä itseesi. Ei tarvinnut kahdesti käskeä :D

Jeps, mutta nyt taidan ruveta edistämään tätä huonekalujen siirtelyä ja kuulemisiin taas pian! Ja hei oli kiva saada tuonne kommenttiboksiin enemmän elo, kun tämä on vähän tällaista, kuin itsellensä viestittelisi... Mukavaa torstaita tyypit!




Kunnon syksy.

2.10.2017
No nyt se ihan varmasti on täällä. Tähän asti on jotenkin miettinyt, että kauniina päivinä voi olla kesänomaista, mutta nyt tuntuu ettei sellaisia päiviä enää tänä vuonna tule. Eikä sen nyt niin väliä, koska syksyhän on oikeasti aivan ihanaa aikaa! Tai on täällä meilläpäin ainaskin, koska koko Killarney kansallispuistoineen on kuin tehty syksyä varten.



Meidän viikkoja vie koulujen lisäksi lasten harrastukset monina iltoina ja tietysti hoitopojatkin on nyt taas pienen tauon jälkeen tässä parisen kertaa viikossa, mutta silti halua nyt oikein erityisesti tsempata, että lähdetään lasten kanssa enemmän luontoon seikkailemaan.



Eilen me tehtiin pikainen pyrähdys iltapuolella tuohon kansallispuiston meidän puoleiseen kulmaukseen, mistä ihan vajaassa kymmenessä minuutissa pääsee kävelyteiltä metsäpolkujen siimekseen. 



Saas nähdä mikä eräjorma musta vielä kuoriutuu, mutta heti rupesin miettimään, että meidän välikausihousuvalikoimaa täytyy ainaskin esikoisen osalta päivittää. Lupasin lapsille, että ens kerralla voitaisiin ottaa vähän evästäkin mukaan ja mennä pidemmälle retkelle. Nyt kuljin kännykkä ja kamera kädessä ihastellen kaikkea, mutta ainakin tuo puhelimen voisi jatkossa jättää näiltä reissulta veks. Ja vain nauttia luonnosta ja lapsista.



Puusto täällä meillä päin on tuollaista ihan valtavaa sorttia. Useamman sadan vuoden kasvaneiden puunrunkojen läpimitta on valtaisa ja vielä vanhempien korkeuskin on, no, päätä huimaava :) Tämä tässä yläkuvassa on ihan keskikokoinen.



Samassa kohtaa puunrungon sisällä taisin ottaa kuvan näistä nöpösistä just, kun oltiin muutettu tänne. Mun mielestä on aina kivaa, kun on asunut uudessa paikassa kokonaisen vuoden ja tietää milloin mikäkin kukka kukkii ja lakastuu ja missä niitä on, missä kohdassa on erityisen kaunis ruska ja minkälaisessa talvisäässä lumiset vuortenhuiput on komeimmillaan.

Vähän mietityttää tuleva pimeä ajanjakso ja olin kovasti suunnitellut ostavani viimeistään kellojen siirtyessä talviaikaan kirkasvalo-lampun. Toistaiseksi olenkin oikeastaan fiilistellyt pimeneviä iloja ja viritellyt kausivaloja olohuoneeseen, poltellut kynttilöitä ja sen sellaista. Täällä hetkellä syksy ainakin antaa enemmän kuin ottaa ja nautin tunnelmasta tosi tosi paljon. Kohtahan täällä on Halloween ajankohtainen koristeluineen (yhtä iso hommeli melkein kuin joulu) ja se on aina koko syksyn oikea highlight. 

Miten teillä lukijoilla on syksy lähtenyt sujumaan?